Kansallista Veteraanipäivää vietettiin lauantaina 27.4.2019. Veteraanipäivän pääjuhlaa vietettiin tänä vuonna Kuopion Musiikkikeskuksella. Pääjuhlaa on järjestetty vuodesta 1987 vaihdellen eri paikkakunnilla. Piirin partiolaisia Kallan Tytöistä, Petosen Polunetsijöistä sekä Kinahmin Kiipijöistä osallistui tapahtuman järjestämiseen vapaaehtoisina.
Partiolaisten tehtävä oli jakaa käsiohjelmat tilaisuuteen osallistuville. Juha Hämämläinen Kinahmin Kiipijöistä pääsi jakamaan käsiohjelman Tasavallan presidentti Sauli Niinistölle sekä hänen seurueelleen. Toki partiolaiset myös opastivat tapahtuman vieraita tarvittaessa. Partiolaisten läsnäolo selvästi ilahdutti monia ja kuulimme paljon muisteloita vieraiden omista partioajoista.
Partiolaisedustus pääsi myös osallistumaan pääjuhlaan, jonka Yle televisioi. Juhla alkoi kuopiolaisen veteraanijuhlanperinteen mukaisesti ekumeenisella hartaudella, jonka toimittivat arkkipiispa Tapio Luoma sekä arkkipiispa Leo. Juhlassa kuultiin tervehdykset Kuopion kaupungilta, Puolustusvoimilta sekä Puolustusministeriöltä. Koskettavimmat tervehdykset olivat varusmiehen tervehdys, jonka toimitti lentosotamies Jenni Rautiainen Karjalan Lennostosta sekä sotaveteraani Heikki Suhosen tervehdys. Tilaisuuden musiikista vastasivat Kuopion Kaupunginorkesteri sekä Kalevalan koulun musiikkiluokkien kuoro.
Ylen tallenteen juhlasta voit katsoa täältä.