Pinnalla

Paluu partioarkeen

Sään kylmentyessä ja iltojen hämärtyessä, partiolaiset alkavat nousemaan kesähorroksestaan ja palaavat koloille ympäri Suomea. Uudet partiolaiset aloittavat puhtaalta pöydältä hymyt suupielissä, samoin myös vanhat konkarit.

Kuva: Hämärässä metsässä. Tero Maaniemi.

Ryhmänjohtajat lähtevät tomerin ottein loppuvuoteen hyvillä suunnitelmilla. Kovan työn hedelmät näkyvät jo ensimmäisillä kerroilla, omaa partion alkutaivalta voi muistella innokkaiden sudenpentujen kautta.

Itsekin toimitaan innoituksen lähteenä. Jaetaan niitä omia muistoja tai vaikkapa sytytään vanhasta lempileikistä. Ryhmissä tutustutaan uusiin jäseniin yhteisten aktiiviteettien ja hauskanpidon parissa. Joillakin katseet kääntyvät jo syksyn retkiin ja adventtikalentereiden myyntiin.

Toimintakausi voi kuitenkin päätyä kaaokseen jos partiolaisten voimavaroja ei huomioida. Jos esimerkiksi johtajan mielenkiinto lopahtaa ajanpuutteen tai jonkun muun tekijän vuoksi, voidaan joutua vaikeaan tilanteeseen. Tällainen muutos vaikuttaa nuorempiin partiolaisiin ja johtajistoon. Toimintakausi aloitetaan positiivisella mielellä ja tämän ylläpitäminen on hyvin tärkeä osa partiotoiminnan kulkua. Viikottaiset tapaamiset ovat kylläkin yksi tärkeimmistä toimintamuodoista, mutta niitä ”hengähdyshetkiä” ei saa unohtaa. Varsinkaan toimintakauden alussa.

Pitäkää siis johtajiston kesken vaikka jäätelöbuffet tai yhdessä saunailta. Ottakaa se hetki partiolaisin ottein, mutta unohtakaa ne arkiset asiat. Vaihtakaa aina unohdetut kuulumiset ja nauttikaa toistenne seurasta. Samalla fiiliksellä voi lähteä sitten partioarjen pariin! Niiden omien sudenpentujen kanssa ei ehkä noin vain saunailtaa järjestetä, mutta ainahan voi tehdä poppareita trangialla.

Ruoan lisäksi on muitakin hyviä keinoja ilmapiirin ylläpitoon. Muista vaikka kysyä aina välillä joltain kanssaeläjältä se kuuluisa kysymys ”Miten sinulla menee?”, ja jos jollain on vaikka kivannäköinen takki, tuo mielipiteesi esille! Parhaimmassa tapauksessa molemmat saavat hymyn huulille. Nämä pienet arkiset teot vaikuttavat myös partiossa ja ylläpitävät sitä kuuluisaa yhteishenkeä!

Kääntäkää siis katseet syksyyn ja hymyileviin kasvoihin.
Innokasta toimintakauden alkua kaikille partiolaisille!

Kuva: Hämärässä metsässä. Tero Maaniemi.