Tiesitkö, että Keski-Suomessa Pihtiputaalla toimii Suomen ainoa partioon ja johtajuuteen painottava lukiolinja? Linjalla pääset tutustumaan laajan moduulivalikoiman avulla monipuolisesti niin kansainvälisyyteen, yrittäjyyteen kuin viestintäänkin, jotka kasvattavat opiskelijoita tulevaisuuden johtajiksi.

Partio- ja johtajalinjalla voit suorittaa parhaimmillaan 16 moduulia, joista kertyy 32 opintopistettä. Syksyllä käyttöön otettavassa opetussuunnitelmassa kaksi opintopistettä vastaa tällä hetkellä käytössä olevaa yhtä lukiokurssia. Moduulit on jaettu teemoittain ja jokaisessa lukuvuoden jaksossa painotetaan yhtä teemaa. Opinnot eivät ole pelkästään paikallaan istumista tai metsässä rämpimistä, vaan tekemällä oppimista ja syvemmän pohtimista. Opintojen aikana osallistutaan ja järjestetään tapahtumia sekä retkiä. Nämä ovat niitä tilaisuuksia, joissa pääsee siirtämään teorian käytäntöön ja kokeilemaan omia taitojaan matalalla kynnyksellä. Linjan opintoihin kuuluu myös parin jakson kestoinen Suomen Partiolaisten koulutusjärjestelmään kuuluva, mutta linjaopintoihin muokattu ryhmänohjaajakoulutus ROK, jonka myötä lisäät taitojasi vertaisoppimisen parissa.

Ilman linjaa monet seikkailut olisivat jääneet väliin, suosittelen.

Joonas Riitamo, linjan alumni
Partiolinjalaiset osaavat leikkiä ja johtaa leikkejä. Linjalla käytetään toiminnallisia menetelmiä.

Linjalle hakijalta ei vaadita mitään eritystaitoja tai edes partiotaustaa, vaan meille opiskelijaksi pääsee jokainen halukas. Linjatunneilla opinnot painottuvat johtamiseen, mutta aiheisiin perehdytään partion ja linjan arvojen avulla.  Linjan arvoihin kuuluu tekemällä oppiminen, nousujohteisuus, turvallisuus ja vastuu, innostus ja iloisuus. Teemme yhteistyötä mm. Pihtiputaan Partiolaisten, Järvi-Suomen Partiolaisten ja lähialueen yritysten kanssa.

Pihtipudas sijaitsee Suomen sydämessä Keski-Suomessa, mutta opiskelijoita meille tulee ympäri Suomea. Pihtiputaan lukio on pieni, mutta kokoluokassaan hyvin monipuolinen lukio, jolla on vuosien kokemus erikoislinjojen toteuttamisesta. Täällä opiskelija kohdataan yksilönä ja jokaiselle riittää aikaa. Jos et halua muuttaa pysyvästi lukion takia, voit tulla Partio- ja johtajalinjalle 1-2 jaksoksi vaihtoon.  Myös Pihtiputaan opiskelijahuolto ja asumismahdollisuudet ovat hyviä sekä asuntojen vuokrat edullisia. Luonto on lähellä ja paikkakunnalla on hyvät mahdollisuudet urheilla.

Retki Pihtiputaan Partiolaisten kämpälle elokuussa 2020

Lisätietoja

Partio- ja johtajalinjan johtaja Taina Asikainen p.040 7144 879, taina.asikainen(a)pihtipudas.fi

Rehtori Markku Piippo p.044 4596873, markku.piippo(a)pihtipudas.fi

https://peda.net/pihtipudas/lukio