Kuva Roosa PesonenTiistaina 19.2. alkaneessa toisen asteen koulutusten yhteishaussa mukana on myös Pihtiputaan lukion Partio- ja johtajalinja. Roosa Pesonen, 17, Iisalmen Korvenkävijöistä käy Partiolukiota ensimmäistä vuotta. Tässä jutussa Roosa vastaa yleisiin Partio- ja johtajalinjasta esitettyihin kysymyksiin ja kertoo omista kokemuksistaan.

1. Mikä oikein on Partiolukio?

Partiolukio on Pihtiputaan lukiossa toimiva Partio- ja johtajalinja. Linjalla opiskelemme johtamisen perusteita ja hyödynnämme siinä partio-ohjelmaa, varsinkin samoajaohjelmaa. Samoajaohjelmasta esimerkkinä mieleen tulee linjalla suoritettava ROK-koulutus (ryhmänohjaajakoulutus). Partio- ja johtajalinja tekee myös yhteistyötä paikallisen lippukunnan kanssa. Linjalla voi suorittaa 5+5+4 linjakurssia ja vielä sen lisäksi 2 itsenäistä kurssia, jotka voi suorittaa esimerkiksi kesäleiriltä tai kesätöistä.

2. Mistä kuulit partiolukiosta ja miten päädyit hakemaan?

Ensimmäisen kerran partiolukiosta kuulin Järvi-Suomen Partiolaisten vuotuisessa Votomaraton tapahtumassa 2016. Sen jälkeen syntyi ensimmäinen idea Iisalmesta pois muuttamisesta. Kuulin sen aikaisilta linjalaisilta todella hyvää palautetta linjasta ja sen jälkeen alkoi noin vuoden tutustuminen linjan ja lukion toimintaan, ennen kuin päättäisin minne hakea yhteishaussa. Tutustuin linjaan Pihtiputaan lukion ja partiolukion Instagram-tileiltä ( @pihtiputaanlukio, @partiolukio). Kävin myös ennen yhteishakua tutustumassa lukioon ja linjaan paikanpäällä, jonka jälkeen tein päätöksen hakemisesta

3. Mitkä ovat viisi parasta asiaa Partiolukiossa?

  1. Linjasta saatavat kurssisuoritukset, jotka lasketaan mukaan lukiossa suoritettavaan 75 kurssiin.
  2. Tapahtumiin osallistuminen linjan markkinoimisen hengessä
  3. Tapahtumien organisointi ja järjestäminen, kuten Sibeliuslukion Joulushow.
  4. Jokainen linjalainen saa vastuuta omien kykyjen mukaan.
  5. Linjalla jokainen saa olla oma itsensä ja saa esittää oman mielipiteensä ja näkökantansa.

4. Millaisia valmiuksia elämään olet saanut Partiolukiossa?

On hyvin vaikea vielä vastata tähän kysymykseen, koska olen ollut linjalla vasta alle vuoden. Olen ehkä osittain linjan, muutenkin lukion ja omilleen muuttamisen ansiosta oppinut kantamaan vastuuta itsestäni ja omista tekemisistä.

5. Mikä on mieleenpainuvin muistosi lukioajalta tähän mennessä?

Mieleenpainuvin muisto tähän mennessä on ollut Joulushow’n järjestäminen. Linja jaettiin porukoihin, ja kaikilla porukoilla oli oma vastuualue ennen tapahtumaa ja tapahtumassa.

6. Mitä haluaisit sanoa sellaiselle, joka pohtii Partiolukioon hakemista?

Partiolukiota harkitsevalle haluaisin sanoa, että pitää muistaa, että tämä on Partio- ja johtajalinja eli kaikki eivät tule linjalla olemaan partiolaisia ja, että kaikki ohjelma ei ole ainayhteydessä partioon. Pihtiputaan lukiossa on myös muita linjoja, kuten lentopallo-, musiikki-, heittolajien- ja hiihtolinja.

Haluatko tietää lisää Pihtiputaan lukion johtajalinjasta? Linjan verkkosivut löytyvät täältä.