Järvi-Suomen Partiolaiset tuki piirin lippukuntia kaudenavaustapahtumien järjestämisessä ja markkinoinnissa vuoden vaihteessa. Joroisten Erätoverit tarttui tilaisuuteen ja onnistui herättämään kymmenien ihmisten kiinnostuksen partioharrastusta kohtaan.
Joroisten Erätoverit innostui järjestämään tammikuussa markkinointitapahtuman. Lippukuntaan kaivattiin uusia jäseniä, joten lippukunta päätti kutsua tapahtumaan eri elämäntilanteissa olevia ja kaiken ikäisiä partiosta kiinnostuneita ihmisiä. Ohjelmaksi valikoitui helposti järjestettävä mäenlasku sekä retkeilyhenkinen makkaran paisto.
Tapahtuma keräsi kiitosta osallistujilta
Kiinnostava ja helposti lähestyttävä ohjelma herätti paikallisten mielenkiinnon. Paikalle saapui yllättäen yhteensä jopa 70 partiolaista perheineen sekä partiosta kiinnostunutta eri ikäistä ja erilaisista taustoista tulevaa henkilöä. Joroisten Erätovereiden lippukunnanjohtaja Pirjo Boman iloitsee onnistuneesta tapahtumasta.
“Perheillä on selvä tarve saada yhteys partioon ja saada nimille kasvot”, Pirjo kertoo. Tapahtuman aikana ja sen seurauksena on jo nyt liittynyt useita uusia jäseniä. Vaikka kaikki tapahtumaan osallistuneet eivät suoraan tapahtuman aikana liittyneet lippukuntaan, on kiinnostuneilla jatkossa matalampi kynnys vaikkapa soittaa lippukuntaan.
Joroisten kunta tuki tapahtuu tarjoten tapahtumalle nuotiopuut sekä sisätilan kahvin keittämiselle ja vessakäynneille. Lapset viihtyivät niin hyvin pulkkamäessä, että suunniteltu ohjelma ei aivan toteutunut. Se ei haitannut, sillä tunnelma oli leppoisa ja kaikki viihtyivät.
“Kävimme juttelemassa kaikkien kanssa partiosta. Aikuisissa oli vanhoja partiolaisia ja heitä houkuteltiin mukaan oman lapsen kautta. Pari ukrainalaista perhettäkin saapui mukaan. Tapahtumasta jäi todella kiva mieli itsellekin ja vanhemmat vielä kiittelivät viesteillä illalla”, Pirjo kertoo.
Tehokas markkinointi tuotti tulosta
Idea markkinointitempaukseen lähti siitä, että piiri tarjosi tukea tapahtuman järjestämiseen.
“Ajankohtaan oli kyllä suunnitelmissa perhepartion tapaaminen pulkkamäessä, joten oli helppo muokata se koko perheen tapahtumaksi”, Pirjo kertoo suunnitelmien etenemisestä. Piirin tarjoaman mainonnan lisäksi lippukunta tiedotti tapahtumasta sekä Instagramissa että kunnan ilmoitustaululla ja koululla.
“Paikalle tuli paljon partiosta kiinnostuneita perheitä. Yhteystietojamme jaettiin mainoksiin ja sovittiin uusien lasten tutustumiskäynneistä viikkotoiminassa”, Pirjo summaa onnistunutta markkinointia. Hän toivoo, että vastaava tapahtuma järjestetään myös tulevana vuonna toimintakauden aluksi.
Haluatko mukaan partioon?
Partiossa tehdään oman ikäkauden aktiviteetteja, joissa opitaan luonto- ja retkitaitoja, kädentaitoja, ryhmässä toimimista, luovuutta, toimeliaisuutta ja vastuun kantamista – ja samalla pidetään hauskaa! Taidot ja tehtävät kasvavat vähitellen iän myötä.
Aikuisten avulla lasten ja nuorten partioharrastus on mahdollista! Partiota harrastetaan partion paikallisyhdistyksissä eli lippukunnissa, joita on lähes kaikissa kunnissa ympäri Suomea. Aikuiset ovat mukana lippukunnan arjen pyörittämisessä sekä erilaisten tapahtumien ja toimintojen järjestämisessä.