Partiosyksyn alkaessa laumoissa, vartioissa ja johtajistoissa on aina uuden tuntua. Uusia partiolaisia aloittaa harrastuksen ja joku on saattanut lähteä joukosta toisiin kuvioihin. Oman kokemukseni mukaan saattaa joskus kulua useita tapaamiskertoja ennen kuin ryhmä tuntuu siltä kuin ennenkin. Ensimmäisten partioiltojen tarkoituksena ehkä jollain tapaa onkin se, että jokainen hakee omaa paikkaansa. Ryhmänsä johtajilla niin lasten kuin aikuistenkin ryhmissä on iso vastuu siitä, että kaikkia huomioidaan, otetaan mukaan ja hyväksytään sellaisina kuin he ovat. Aikuispartiolaisten uusista pesteistä puhuttaessa myös pestaaminen ja pestiin perehdyttäminen tukevat oman paikan löytämisen prosessia.
Partioharrastuksen parhaita puolia on se, että mahdollisuuksia on valtavasti. Lähes joka vuosi on mahdollista tarttua johonkin aivan uuteen ja jännittävään pestiin, jos niin haluaa. Oma paikka voi löytyä ja pysyä tai vaihtua tiheään.
Partion arvopohjaan myös kuuluu tiiviisti se aate, että jokaiselle on paikka partiossa. Kuten erään toisen piirin sloganissa todetaan “Partio kuuluu kaikille”. Jokainen voi tulla partioon sellaisena kuin on ja osallistua toimintaan omien voimavarojensa ja kykyjensä mukaan. Mielestäni tämä näkökulma on sellainen, jota me partiolaiset unohdamme painottaa kertoessamme partiosta siitä kiinnostuneille. Olen itsekin törmännyt ajatuksiin, että partioon tullessaan (varsinkin aikuisena) pitäisi olla taitava eränkävijä tai kokenut johtaja.
Uudelle paikkakunnalle vastikään muuttaneena olen todennut, että oman paikan löytämisessä voi mennä pitkäänkin. Ensin täytyy tunnustella, millainen paikka tästä kaupungista minulle tulee. Mistä tulee “se mun kauppa”, mitä reittiä kävelen bussipysäkille, kuinka kauan menee työmatkaan? Vaikka partioyhteisön kaipuu on kova, on sen oman partiopaikan löytäminen vielä kesken. Syksyn alkupuolella käytin ahkerasti lippukuntahakua. Lista mahdollisista lippukunnista on pitkä, mutta toivoa on. Ehkä se uusi paikka partiossa löytyy.
