Piirin syysmestaruuksista kisailtiin Kuopiossa SyysWiima-kisoissa. Mukana oli piiriviestijämme Inari, jonka kisatunnelmia löytyy oheisesta jutusta.

Kuva: Vaeltamassa rastivälillä. Inari Halonen.

Vatsan pohjassa lentelee perhosia ja kipristää jännitys. Edessä on vartiomme ensimmäiset yön yli kestävät kisat. Kisojen johtajan aloituspuhe menee suurimmaksi osaksi sivusuun, mieleen jää vain tärkein, oloa helpottava kommentti: ”Kisat on tehty rennosti ja hyvällä fiiliksellä.

Ensimmäisen tehtävän alkaessa, ohjeita lukiessa, on jännitys tipotiessään. Nyt pidetään hauskaa, eikä jännitetä turhia! Fiilikset ensimmäisen rastin jälkeen olivatkin: ”Sehän meni yllättävän hyvin! Eihän tuo ollutkaan niin paha.

Kisat etenevät hyvällä fiiliksellä! Etenkin, kun yksi rasteista löytyikin nenän edestä, vaikka koko vartiomme oli varma, että nyt eksyttiin.

Viidennellä rastilla taivas repeää ensimmäisen kerran kunnolla, ja sade piiskaa kisailijoita. Ryske19-piirileirin viestintä ja markkinointi -johtajat ovat ajoittaneet kahvipisteensä juuri täydellisesti rastin jälkeen. Sateessa lämmin mehu, kahvi ja karkit piristävät kummasti.

Kisat rullaavat eteenpäin Kuopion Neulamäen upeissa maisemissa oikein jouhevasti. ”Oikeesti partio on maailman paras harrastus!” Ja jo ennen aikojaan meidänkin vartio saapuu yörastille eikä kello ole vielä kuin vähän yli viisi!

Kuva: Kartanlukua. Inari Halonen.

Mäyränkololaavu saadaan pystyyn ja pressut päälle juuri ennen kuin seuraava kunnon sadekuuro iskee. Kamat alkavat olla märkiä, viimeisimmästä vessareissusta alkaa olla 8 tuntia, nälkä kurnii mahan pohjassa ja varpaitakin palelee. Olosuhteet eivät ole ihanteellisimmat huomata, että tulitikut ovat jääneet kololle eikä trangiassa ole liekinsäädintä. Nuotio jää sytyttämättä ja ruoka palaa pohjaan. Tunnelma alkaa hieman kiristyä, kunnes päätetään pitää tauko. Käydään huussissa, heitetään märät kamat pois ja vaihdetaan kuivat sukat. Joku kaivaa rinkasta sipsejä ja tunnelma alkaa nousta (ja samalla juttujen taso laskea).

Levon jälkeen partio on jälleen paras harratus. Viimeinen tehtävä yörastilla pitäisi palauttaa klo 4:00 mennessä, kello on 22:57 eikä kukaan haluisi tehdä enää mitään muuta kuin herkutella ja nukkua. Päätetään, että nyt ei heitetä kirvestä kaivoon: ”Tehdään se mikä jaksetaan.”Kuinka moni voikaan sanoa nikkaroineensa yhden aikaan yöllä laavussa kuorma-autoa?

Herätys kuudelta hajottaa vajaan kolmen tunnin yöunien jälkeen, joka paikkaa kolottaa eikä

hajotusta helpota havainto siitä, että laavua voisi kutsua myös uima-altaaksi. Asenteella kuitenkin mennään ja puoli kahdeksalta ollaan jatkamassa kisataivalta.

Aamun ensimmäiset rastit ottavat unen pöpperössä vielä koville, mutta auringon pilkottaessa ensimmäisen kerran aikoihin pilvien takaa, hymy alkaa nousta jälleen huulille.  Rinkasta löytyy suklaata ja hymy on jo korvissa. Neljänneksi viimeiseltä rastilta matkaan tarttuu lakupatukat ja sukat vaihdetaan vielä kerran. Mikään ei voi enää latistaa tunnelmaa.

 

Kuva: Iloiset kisailijat. Johanna Rytkönen.

Viimeinen rasti on yleensä tosi rento.” Ei pitäisi nuolaista ennen kuin tipahtaa. Vastassa on valkosipulia ja vichyvettä, yhden vartiolaisemme kaksi suurinta inhokkia! Niistäkin selvittiin (pienestä jupinasta huolimatta)! Viimein pääsemme takaisin kisakeskukselle syömään ensimmäistä kertaa koko viikonloppuna hyvää, ei-pohjaan-palanutta ruokaa!

Kokemuksena kyseiset kisat olivat hyvin antoisat! Vaikka tunteemme menivät kisojen aikana vuoristoradan läpi, pääsimme oppimaan uutta, vartiomme läheni ja meille syntyi monia hyviä muistoja! Poskilihakset ovat edelleen kipeinä nauramisesta.

Partiovasemmalla Inari, 101 Kyssäkaalit