Pinnalla

Piirileiri Ryske’19 – oma karhumme Rauni

Järvi-Suomen Partiolaisten neljäs piirileiri kokoaa yhteen koko piirin partiolaiset Nurmeksen Hyvärilään 24-31.7.2019.  Tänään tutustumme tarkemmin leirin karhuun, Rauniin.

Kuva: Piirroskuva karhusta. Ryskeen staabi täydentyi kesällä, kun saimme mukaan Raunin, leirin oman karhun.  Kesän aikana Rauni on saanut kaulaansa oikean Järvi-Suomen Partiolaisten huivin, sekä päässyt meidän mukana vierailemaan Pohjanmaan partiolaisten piirileirille, Tempukselle.

Staabissa Rauni on ottanut oman roolinsa hyvin vastaan.  Kokouksissa Rauni yleensä malttaa kuunnella ja odottaa omaa vuoroaan, varsinkin jos hänellä on jotain hyvää evästä, mitä mutustella päätöksenteon ohessa.  Rauni tutustuu uusiin ihmisiin mielellään, onpa hän tavannut jo Tempuksen leirinallen lisäksi meidän oman Taavin sekä monia partiolaisiakin jo!

Kuva: Rauni Tempuksella.

Raunin koti löytyy Pohjois-Karjalasta, Pielisjoen rannoilta, tiheiden kuusimetsien siimeksestä.  Rauni on halunnut kutsua meidät kaikki luokseen, ja esitellä kotimaitaan partiolaisille.  Kuuleman mukaan hän aikoo esitellä meille myös joitakin ystäviään?

Olet saattanut huomata, että Ryskettä kuvaa sanat; rohkeus, ystävyys,  sinnikkyys, kekseliäisyys ja elämykset. Nuo sanat eivät ole syntyneet suinkaan sattumalta, keskiyöllä, staabin kokouksen venyessä ja leirinuotion loimutessa.  Olet myös saattanut jo huomata, että Raunin repusta pilkistää ulos monenlaista tavaraa paistinpannusta vasaraan.

Pakatessaan reppua, pitkälle matkalle kohti Ryskettä, hän mietti että millaisia taitoja me partiolaiset oikein tarvitsemme?  Rauni tuli siihen tulokseen, että hyvällä leirillä tarvitaan hieman rohkeutta ja sinnikkyyttä, kekseliäisyys auttaa selviytymään leiriarjen yllätyksistä ja elämykset taas ovat niitä, joita muistelemme syksyn sateiden tultua.  Hyvää leiriä ei myöskään synny ilman ystävyyttä, ilman niitä vanhoja partiokavereita ja jälleennäkemisiä sekä uusia, ehkä elinikäisiä, partioystäviä.

Kuva: Rauni istuu opaskyltillä.

Luonteeltaan Rauni on hieman karhumaisen kömpelö ja höpsö.  Hän kuitenkin yrittää aina parhaansa ja on reipas, yritteliäs ja touhukas.  Pyysimme häntä täyttämään sivun ystäväni-kirjasta ja kertomaan hieman enemmän itsestään.

Kuva: Piirretty tassunjälki

 

Nimi: Rauni Ryske
Missä asun: Pohjois-Karjalassa, Pielisjoen rannoilla kauniissa kuusimetsässä
Harrastukset: Partio, luonnossa vaeltaminen ja joskus myös herkuttelu
Lempiruoka: Rusinat, sienet ja riisipiirakat ja tikkupulla (erityisesti hillon kanssa)
Tätä pelkään: Että minua nostetaan korvista tai turkkini kärventyy leirinuotiolla
Mitä ilman en lähde leirille: Leirimieltä, omia ruokailuvälineitä enkä tietysti ilman partiohuivia
Leiripestini on: Leirimaskottina toimiminen ja kuulemma minä saan olla myös toimittajana
Miten valmistaudun leiriin: Suunnittelen leiriä ahkerasti yhdessä staabin kanssa ja käyn vierailemassa partiolaisten luona ympäri piiriä nostattamassa leirifiilistä
Terveiset Järvi-Suomen Partiolaisille: Tulkaa moikkaamaan mua tapahtumiin ja ottamaan yhteiskuva, minulta voi kysyä myös tuliaisia.

 

Rohkeus. Ystävyys. Sinnikkyys. Kekseliäisyys. Elämykset.

Kuva: Ryske'19 logo