Ihmiset

Aina partiolainen

Kuva: Atte Kesti.

100-vuotias Helena Era puristaa reippaasti vasenta kättä ja toivottaa tervetulleeksi kotiinsa. Vielä 100 vuoden iässä hän asuu yksin ja hoitaa itse ruoan laiton ja muun, ainoastaan kaupassa käyntiin hän tarvitsee apua.

Ensimmäiset muistot partiosta Helenalla on jo lapsuudestaan. Ollessaan vain kuusi vuotias hän löysi silloisen partiopojan oppaan, jota hän tutki antaumuksella. Kiertokoulussa lukemaan oppinut Helena tutki kirjan läpi ja ihasteli kuvia ja kysyi äidiltään miksei hän ole partiossa. Huttulan kylällä ei vain tuohon aikaan sattunut partiota olemaan, ainakaan kovin lähellä. Partioinnostus jäi kuitenkin elämään.

Emäntäkoulun käynyt Helena päätyi Tikkakoskelle lastenkotiin emännäksi 50-luvulla. Siihen aikaan paikkakunnalla toimi vain yksi lippukunta, Pilvenpojat, joka oli alun perin lennoston työntekijöiden lasten lippukunta. Pian alettiin kaivata omaa lippukuntaa myös tytöille ja paikallinen pappi, jolla oli itsellään kaksi tyttölasta, alkoi järjestää asiaa. Ei kauaa tarvinnut suostutella ottamaan lippukunnanjohtajan pestiä vastaan, kun sitä minulle tarjottiin, kiinnostus partioon kuitenkin oli säilynyt, Helena toteaa.

Kuva: Atte Kesti.

Tikkakoski oli jakaantunut pitkälti lennostolaisiin ja kaupungin työläisiin, näiden kahden ryhmän lapset kävivät samoja kouluja mutta eivät juuri olleet tekemisissä keskenään. Partio kuitenkin yhdisti lapsia, partiossa oltiin ja tehtiin yhdessä vanhempien asemasta riippumatta.

Peruspartio on pysynyt samanlaisena vuosia, jo 50-luvulla kokoonnuttiin koloiltoihin ja käytiin retkeilemässä. Ainoastaan nimitykset ovat muuttuneet, silloin pojat olivat kolkkapoika ja tytöt tonttutyttöjä.

Parasta antia partiossa Helenalle ovat olleet leirit ja retket, joita on tehty yhdessä vartioiden kanssa. Välillä on töihinkin täytynyt etsiä sijainen, jotta pääsee leireilemään. Leirit ovat olleet erityisen rakkaita ja erityisesti mieleen on jäänyt, kun kerättiin kantarelleja lähimaastosta ja tehtiin niistä ihanaa kastiketta. Olipa yksi tyttö kotonakin toivonut sen jälkeen sienikastiketta, Helena muistelee.

Jo vuosia Helenan partioharrastus on ollut lähinnä Partiokillan toiminnassa mukana olemista. Partiokilta on aikuisten partiolaisten yhdistys, jonka tarkoitus on tukea partiotoimintaa. Jyväskylässä kilta kokoontuu kerran kuussa ja järjestää joka kesä kesäretken. Helena on toiminut myös killan puheenjohtajana. Lupasin tulla vuodeksi johtamaan, mutta päädyinkin olemaan johtajana 9 vuotta, Helena toteaa. Muut varmaan luulivat pääsevänsä helpolla, mutta minähän sitten annoin kaikki tehtävät heille, opettajanakin toiminut Helena naureskelee.

Kuva: Atte Kesti.

Kerran partiolainen, aina partiolainen, on Helenan vastaus kysymykseen, mikä on saanut pysymään partiossa. Luonnossa liikkuminen ja reipas oleminen ja tekeminen on aina sopinut rämäpäiselle luonteelleni, Helena kertoo.

Jotain Helenan nuoruuden rämäpäisyydestä ja päättäväisyydestä kertoo se, että eräälläkin vaelluksella reitillä oli kallio, jonka olisi hyvin voinut kiertää, mutta Helena päätti, että se ylitetään. Niin hän sitten lähti kiipeämään kallion yli ottaen tukea pienistä raoista ja ylitti sen. Hän kertookin aina olleensa enemmänkin tekijä kuin haaveilija.

Kuva: Atte Kesti.

Itsevarma Helena on nähnyt ja kokeillut kaikenlaista. Sodan jälkeen hän toimi opettajana ilman mitään pätevyyttä ja paikalle saapui tarkastaja seuraamaan opetusta. Vähän aikaa hermoiltuaan hän muisti, että hänellä ei ole pätevyyttä niin ei häneltä mitään voida odottaakaan.

Partion kautta on muodostunut joitakin ystävyyssuhteita, jotka kantavat pitkään. Helena pitää edelleen yhteyttä joihinkin vanhoihin partioystäviinsä. Partiolainen on luotettava, niin se partiolakikin sanoo. Kaikki vanhat partiolaiset muistavat varmasti partiolain, johon sitouduttiin todella.