Kuva: Sankarimerkin saanut. Atte Kesti.Partiojohtaja Hanna Villaselle Palokan Partiolaiset ry:stä on myönnetty Suomen Partiolaisten Sankarimerkki. Sankarimerkin voi myöntämisperusteidensa nojalla todeta olevan partiolaisten hengenpelastusmerkki, sillä se voidaan myöntää partiolaiselle suurta uhrautuvaisuutta osoittavasta teosta, jonka aikana partiolainen tai autettava on ollut, taikka he molemmat ovat olleet, ilmeisessä hengenvaarassa. Villasen kohdalla veden varaan joutuneen henkilön pelastustilanne tuli eteen viime kesänä kesätöiden yhteydessä.

“Olin töissä Lehtisaaressa (seurakunnan kesäkoti Jyväskylässä), jonne saa kuka vain saapua viettämään kesäpäivää. Kulkeminen saareen tapahtuu vesiteitä pitkin soutamalla, mutta toiset innostuvat myös uimaan tuon matkan”, Villanen kertaa heinäkuisen päivän tunnelmia.

Kuten vastaavanlaisissa tilanteissa yleensäkin, toiminnan hetki tulee vastaan yllättäen. Aivan tavallisena alkanut päivä sai käänteen, kun järveltä kuului avunhuuto. Mantereelta saareen aiemminkin uineen henkilön voimat olivat tällä kertaa ehtymässä liian aikaisin.

“Siinä tilanteessa ei voinut harkita ja epäillä, oliko hätä todellinen vai vitsailua. Oli tuuria, että olin jo matkalla, enkä vasta siinä tilanteessa alkanut suunnata veneellä järvelle”, Villanen muistelee ja huomauttaa, että onneksi autettavan voimat riittivät vielä sen verran, että hän sai pidettyä itsensä pinnan päällä Villasen veneen saapumiseen saakka.

“Jos hän olisi ehtinyt painua pinnan alle, olisi ollut äärimmäisen haastavaa suunnata oikeaan suuntaan järvellä.”

Ansiomerkki myönnetään saajalleen ansioiden perusteella, kuten sen nimikin jo kertoo. Sankarimerkki on Suomen Partiolaisten ansioristijärjestelmän korkein merkki ja se voidaan tarvittaessa myöntää samalle henkilölle useammankin kerran, mikäli teot niin osoittavat. Ensimmäiset Sankarimerkit myönnettiin vuonna 1919. Villasen merkin numero on 61, mikä tarkoittaa, että kyseistä merkkiä ei suinkaan vuosittain kenellekään myönnetä.

Sankarimerkki luovutettiin Hanna Villaselle Palokan Partiolaisten Yrjönpäiväjuhlassa Jyväskylässä 23.4.2018. Tunnustuksen saaminen tuli Villaselle iloisena ja hämmentävänäkin yllätyksenä, vaikka hän olikin aiemmin ollut tietoinen kyseisen merkin olemassaolosta. Kun juhlasalista löytyi muiden juhlavieraiden seasta myös työpiiriin kuuluneita henkilöitä, aavisti Villanen, että jotain häneen liittyvää saattaisi olla tekeillä, mutta asian laajuus kävi ilmi vasta varsinaisena merkinluovutushetkenä.

Muistot tapahtumista ovat ajatuksissa vielä selkeät, mutta tärkeimmäksi nousee helpotus:

“Kun näin hänen olevan illalla rannalla vastassa saaresta palaavia kavereitaan, minut valtasi helpotus. Oli hieno hetki huomata, että kaikki on kunnossa.”