Elämykset

Roverway 2018 – Kansainvälistä tunnelmaa, uusia oppeja ja ystäviä

Kesän lopulla Suomesta matkasi satapäinen joukko uteliaita partiolaisia Alankomaihin. Löysimme toisemme Haagin valtavalta hiekkarannalta ja tutustuimme meressä uidessamme myös meduusoihin. Meidän vartiomme oli yhdistelmä Järvi-Suomen energiaa sekä uusia ystäviä muista piireistä. Kaikkien vartioiden matkakertomukset ovat aivan omanlaisiaan, mikä onkin yksi Roverwayn ohjelman parhaista puolista.

Kuva: Hiekkarannalla. Viivi Keinänen.Vaeltaessa oli hyvä tutustua uusiin ihmisiin

Meidän polkumme nimi ”Hollantilainen Tutkimusretki” kuvasi ensimmäisen viikkomme ohjelmaa mainiosti. Ennen leiriä saimme selvittää aloituspaikkamme koordinaatit sudokutehtävän avulla ja sinne, keskelle ei mitään, bussi meidät Haagista sitten kuljettikin. Kahtena päivänä oli ohjelmassa vaeltamista, ensin reilu kymmenen kilometrin päivähaikki ja seuraavana päivänä taivalsimme kolmenkymmenen kilometrin matkan Arnhemiin. Emme saaneet itsellemme karttaa, jota seurata, vaan matkaa taitettiin pienissä osioissa erilaisia tekniikoita hyödyntäen. Tutuksi tulivat muun muassa kuvasuunnistus, GPS, labyrintit ja ääniopastus. Matkat helteessä olivat raskaita, sitä ei käy kieltäminen, mutta taivalluksen aikana oli mainiosti aikaa tutustua uusiin ystäviin.

”Hollantilainen Tutkimusretki” johdatti meidät myös tutustumaan tuulimyllyihin ja ajelemaan museoraitiovaunulla ulkoilmamuseoon. Polkumme viimeinen kohde oli Utrecht, jonne menimme yhdessä polkulaistemme kanssa junalla. Voitte varmasti kuvitella tunnelman, kun kuusikymmentä partiolaista ahtautuu rinkkoineen junaan… Perillä pääsimme tutustumaan kaupunkiin kanaaleissa kajakeilla pareittain seikkaillen, mikä oli aluksi hiukan haasteellista, mutta kun oikea rytmi löytyi, aivan huippuhauskaa!

Kuva: Avajaisissa. Viivi Keinänen.Yhdessä pohdittiin, puuhattiin ja juhlittiin

Pääleirille kaikki noin 4000 henkeä kokoontuivat yhteen Zeewolden leirialueelle. Päivisin ohjelmassa oli muun muassa pyöräretki, rakentelua ja askartelua sekä pohdiskelevia keskusteluita erinäisistä aiheista, kuten ympäristönsuojelusta ja yhdenvertaisuudesta. Viimeinen kokonainen leiripäivä oli varattu Rovertopia-nimiselle pelille, jonka ideana oli simuloida maailmaa pienoiskoossa.

Iltaohjelmaa oli kahdenlaista. Muutamana iltana kokkasimme ruokamme polkuheimoittain avotulella ja kyseinen operaatio ei ollut aivan yksinkertainen. Ensimmäisellä kerralla kulutimme siihen aikaa kuutisen tuntia, mutta seuraavalla kerralla puuha sujui jo huomattavasti nopeammin. Iltaisin raikasi tanssimusiikki ja ken tahtoi, pääsi siitä nauttimaan sydämensä kyllyydestä. Bilettäminen ei kuitenkaan ollut ainoa vaihtoehto, vaan esimerkiksi pari meistä päätyi pelaamaan korttia Roverwayn bändiläisten kanssa.

Kuva: Valokuvan tutkimista. Viivi Keinänen.

Roverway oli seikkailu, suuren suuri seikkailu. Uusia ystävyyssuhteita muodostettiin rajoista piittaamatta ja kaikki saivat olla juuri sellaisia kuin ovat, omia itsejään. Kuulostaa utopistisen ihanalta, mutta siltä se tuntuikin; vapaudelta valloittaa maailma.

 

Lisää kuvia ja tunnelmia reissusta voit katsoa Järvi-Suomen Partiolaisten Instagramista ja Facebookista.

 

Roverway:

  • 16-22 -vuotiaille suunnattu kansainvälinen partiotapahtuma Euroopassa.
  • Yli 22-vuotiaat voivat osallistua osana kansainvälistä palvelutiimiä.
  • Roverway koostuu kahdesta osasta; vapaavalintaisesta polusta ja kaikille yhteisestä pääleiristä.
  • Alankomaiden Roverway oli järjestyksessään kuudes. Aiemmin tapahtuma on järjestetty vuoden 2003 jälkeen Portugalissa, Italiassa, Islannissa, Suomessa ja Ranskassa.

Kuva: Laululeikki. Viivi Keinänen.