Elämykset

Isä olen täällä, maailman toisella puolen!

Tällaista oli Jamboreella Yhdysvalloissa…

Yötä lentokenttähotellissa ja sitten menoksi! Viideltä aamulla lentokentälle suureen sekamelskaan ja yhtäkkiä mies alkoi huutamaan hämmentäviä numero- ja kirjainyhdistelmiä. Kaikki pysähtyivät ja hiljenivät. Jonkun ajatus kulki muita nopeammin ja väkijoukon seasta kuului huuto “Lentoryhmät!”. Joukko hätääntyneitä partiolaisia alkoi nopeasti kaivaa puhelimistaan lentoryhmiensä koodeja esille. Paniikki, väenpaljous ja aamuväsymys: näin alkoi meidän matkamme kohti suurta ja mahtavaa Amerikkaa ja maailman Jamboreeta. 

Ensimmäisen viikon Amerikassa vietimme oheismatkalla. Ensimmäinen pysähdys oli Philadelphiassa, jonne saavuimme niin myöhään, että ainoat muistomme sieltä ovat Hard Rock Cafen kova melu ja äänet sekä ensimmäinen hotelliaamupalamme Amerikassa. Aamupalalla olimme todella väsyneitä matkaväsymyksen ja jet lagin vuoksi, mutta innostus ja kahvi saivat meidät heräämään uuteen päivään. 

Toisena kohteena meillä oli mahtava Kalahari Resort. Siellä vietimme pari päivää syöden, uiden ja nauttien. Vesipuisto oli aivan mahtava ja hotelli kaunis. Ruoka oli myös hyvää ja vaihtoehtoja oli yllätykseksemme aika paljon. Ostimme myös joitain tuliaisia Kalaharista. 

Kalaharin jälkeen suuntasimme kohti New Yorkia. Emme olleet koskaan nähneet mitään sellaista elokuvien ulkopuolella. Todella korkeita rakennuksia, paljon valoja ja erittäin paljon ihmisiä ja ruuhkaa. Yöllä kaupunki näytti epätodelliselta ja tuntui kuin olisimme olleet elokuvassa. Kävimme toisena New York -päivänämme kiertoajelulla ympäri kaupunkia. Onneksemme bussissa oli hyvä ilmastointi, sillä kyseinen päivä oli kuumin koko oheismatkamme aikana. 

Viimeinen oheismatkakohteemme oli Washington DC, jossa ihastelimme kaunista kaupunkia kiertoajelulla ja näimme useita kauniita sekä merkittäviä muistomerkkejä. Iltapäivällä pääsimme myös luonnontieteelliseen sekä ilmailu- ja avaruusmuseoon. Illalla pakattiin tavarat mahdollisimman hyvin ja valmistauduttiin leirille lähtöön. 

Leirille päästessämme vettä satoi kuin Esterin…tai siis saavista kaatamalla, kirjaimellisesti. Kasasimme telttamme katoksen suojassa ja juoksutimme ne paikoilleen. Leirielämä lähti avajaisten jälkeen nopeasti pyörimään ja pääsimme helposti aktiviteetteihin aikaisten aamuherätystemme ansiosta, sillä jonoa ei ollut ehtinyt vielä kerääntyä. Leirin aikana pääsimme käymään muun muassa laitesukeltamassa, kalliokiipeilemässä, vaijeriliu’uissa ja melomassa. Päättäjäiset olivat upeat ja leirin loppuun saatiin vielä tunnelma kattoon ennen kotiinlähtöä. 

Paljon ehdittiin nähdä ja kokea. Saimme paljon uusia ystäviä ja lähennyimme myös vanhojen tuttujen kanssa. Reissu onnistui hyvin pienistä mutkista huolimatta. Iso kiitos kaikille mukana olleille ja meitä tukeneille!