Sisupartiovideo on julkaistu

Järvi-Suomen Partiolaisten tuottamassa sisupartiovideossa esiintyviä partiolaisia ja heidän läheisiään kokoontui maanantai-iltana videon ensi-iltaan, joita järjestettiin Kuopiossa ja Jyväskylässä. Iltoihin saapui yli kaksikymmenpäinen joukko, kumpaankin kaupunkiin. Tarjolla oli herkullista ensi-ilta-naposteltavaa. Kuopiossa tilaisuus alkoi juhlavasti fanfaarilla.

Kuva sisuvideon julkaisu Kuopiossa
Videon julkaisu Kuopiossa.
Kuvassa Merja Palm
Merja Palm

Jännitys oli käsin kosketeltavaa ja sitä lisäsi vielä piirinjohtaja Antti Matikaisen lähettämä videotervehdys. Lopulta odotus palkittiin ja video sai kiitosta niin esiintyjiltään kuin muulta yleisöltä. Kuopiossa illan ohjelmassa oli myös videon tekijän, Merja Palmin tapaaminen. Merja Palm kertoi, että sisuvideon tekeminen oli hänellekin hyvin mieluisa kokemus.

Leffaherkkujen nauttimisen lomassa otettiin vielä yhteys Jyväskylään ja vaihdettiin iloisia kuulumisia.
Lopuksi katsottiin video vielä uudestaan. Ja uudestaan.

 

 

Kuvassa videon julkaisu JKL
Videon julkaisu Jyväskylässä.

Kyseisen Sisupartiovideon voit katsoa tässä!