Iloinen puheensorina täyttää johtajakahvila Jäätävän Kortteen. Ultra Bra soi ja tarjoomukset ovat omaa luokkaansa – kuten tietysti vitsitkin. Juttu luistaa eri-ikäisten johtajien keskuudessa hyvin ja aina löytyy jotain yhteistä puhuttavaa; esimerkiksi ne ylienergiset lapset, joilla on menossa taas joku aktiviteetti. ”Tietääkö kukaan mikä?” Vastaus löytyy salamannopeasti. Osa heistä pystyttää johtajiensa kanssa telttoja, jotkut ovat päässeet jo välipalalle ja muutamat ovat tekemässä tinavaluaktiviteettiä. ”Tinavalu, saako täällä jossain tehdä semmoisiakin?” yksi johtajista ihmettelee. Toinen vahvistaa hänen epäilyksensä oikeaksi ja kehottaa keskittymään omaan osa-alueeseensa: ”Kaikki sujuu kyllä, älä huoli!”
Ulkona vilisee monenlaista huivinkantajaa. Väkeä on johtajiston sanojen mukaan noin sata. ”On siinä oikeasti hiukan pyöristystä mukana, mutta komeallehan se näyttää”, eräs johtaja naurahtaa, kun yllättävä yhteys satavuotiaan Suomen ja sen juhlavuonna järjestetyn leirin osallistujamäärän välillä käy ilmi. Käynnissä on siis Jyväskylän Metsänkävijöiden, Keljon Kävijöiden ja Mäkipartion yhteinen leiri, Jäätävä Polte. Mutta mikä saa lippukunnat tekemään yhteistyötä ja onko siitä jotain hyötyä?
Palataan ajassa kuitenkin ensin taaksepäin. Leirin suunnittelu on aloitettu neljä kuukautta aiemmin, mutta varsinainen idea on syttynyt jo syksyn puolella. Leirinjohtaja Klaus Salmesvirralle kyseessä ei ole vain yksi projekti muiden joukossa, sillä hän tekee sitä näyttötyönä osana opiskelujaan. Salmesvirta kertoo, että hänellä oli leiristä valmis idea ja lippukunta, Jyväskylän Metsänkävijät, valikoitui vasta sen jälkeen. ”Kävin läpi useamman eri lippukunnan sivuja ja JyMen sivut olivat, no, vaikutti sille, että täällä on aktiivista porukkaa. Sitten oli myös ulkomaanjuttuja, Islantia ja Afrikkaakin”, Salmesvirta selittää ja huomauttaa, että kuka sellaista eksotiikkaa voisi vastustaa. Lippukunnanjohtaja Mikko Ilmoniemi vahvistaa, että asia on kulkenut hyvinkin suoraviivaisesti: ”Klaus ilmestyi syksyllä ravintolapäivään, kun olimme paistamassa Mäki-Matissa lettuja ja toi mukanaan leirisuunnitelman. Voi kai sanoa, että hän vain esitteli itsensä ja sen jälkeen kysyi, että saako tehdä meille tällaisen.” ”Tulin siis lippukuntaan oikeastaan vain tätä leiriä varten, mutta todennäköisesti en lähde ihan niin helpolla”, Salmesvirta selittää nauraen. ”Eikä me ehkä Klausin annettaisikaan lähteä”, Ilmoniemi lisää ja saa pätkiskakkua mutustavista johtajakollegoistaan irti hyväksyvää muminaa. Kakku on niin hyvää, ettei muuta sanotuksi saa.
Kysymys muiden lippukuntien mukaan tulemisesta aiheuttaa johtajiston keskuudessa ensin kummastusta, sitten pohdintaa. ”En minä tiedä, jostain ne vaan tuli”, Salmesvirta huokaisee ja huomauttaa, että isommalla porukalla on kivempaa, leikit ja sellaiset toimivat paremmin, kun on leikkijöitä. Mäkipartion nuoret johtajatytöt kertovat, että heidän lippukunnallaan on tapana tehdä yhteistyötä muiden lippukuntien kanssa. ”Minä en edes muista, milloin meillä on ollut viimeksi ihan oma leiri”, yksi heistä toteaa ja yllättyy sanojaan itsekin. ”Keljon Kävijät puolestaan kutsuttiin syksyllä mukaan Lokasaunaan, eli meidän perinteiselle syysleirille, sieltä se taisi lähteä”, JyMen nuoriso puolestaan pohtii. Keljon Kävijöiden Juha Musikka nappaa sulavasti itselleen puheenvuoron nuorempien johtajakollegoidensa jutustelusta: ”Niin, ja ollaanhan me KeKäläiset tehty JyMen kanssa aiemminkin yhteistyötä, on ollut yhteisiä ryhmiä ja sellaista.” Oli miten oli, keskustelu kääntyy pian sivuraiteille ja varsinainen aihe unohtuu, sillä eihän sillä sinänsä niin väliä ole, tärkeintä on tämä hetki tässä näin.
Mutta kurkistetaanpa välillä keittiöön, siellä yleensä pääsee helpoiten kuulemaan mehevimpiä leireillä liikkuvia juoruja, nälkäinen vatsa kun saa suun puhumaan usein aiheen vierestä. Keittiön hengettärenä Jäätävällä Poltteella toimii Saara Aarnu Keljon Kävijöistä. Aarnu kertoo, että keittiöpesti oli hänen oma toiveensa ja muut olivat samalla kannalla. Vaikka leirikeittiöitä on monia jo tullut pystytettyä, ei aiemmin porukka ole ollut näin suuri, mutta haasteita on hyvä ottaa vastaan, Aarnu naurahtaa. ”Olemme pyrkineet tekemään mahdollisimman paljon etukäteen, että täällä paikanpäällä ei tarvitsisi sitten kuin vain lämmittää. Niin kuin esimerkiksi tuo kolmekymmentäkuusi litraa hernekeittoa”, hän kertoo. Apupojat Tommy ja Joonas ovat entisiä KeKäläisiä, mutta tarpojaikäisiksi kasvettuaan he siirtyivät Metsänkävijöihin. ”Yhteistyö on pelannut hyvin. Tässä samalla yritetään vähän käännyttää noita poikia takaisin meille Keljoon, että saataisi lisää johtajia”, selittää Aarnu hymyssä suin. Pojat vastaavat jotain epämääräistä mahdollisista keikkahommista, mutta painottavat, että eivät nykyistä lippukuntaansa ole kuitenkaan hylkäämässä.
Keittiön tavoite siitä, että siellä olisi jatkuvasti kahvia tarjolla sitä haluaville, tuntuu toimivan hyvänä vetonaulana. Johtajia virtaa ovesta sisään tasaiseen tahtiin kupit ojossa. Yksi Keljon Kävijöiden johtajista selittää, mikä on edelliskertoihin verrattuna toisin: ”Olemme keventäneet varsinaisten johtajiemme taakkaa ottamalla leirille mukaan tulleet lasten vanhemmat osaksi leiriarjen pyörittämistä. Nyt meillä kukaan johtajaikäisistä ei ole päätoiminen hengaaja, mutta kaikille on ajoittain mahdollisuus siihen.” Muonitusvastaava Aarnu selittää, että leiriolosuhteissa myös lippukuntien väliset erot tulevat selkeämmin esiin: ”Kun järjestelmällinen työskentely yhdistyy boheemiin meininkiin, seuraa molemminpuolinen kulttuurishokki, mutta siitäkin on selvitty ihan hyvin. Pitää ottaa huomioon, että lippukunnilla on erilaisia toimintatapoja ja hyväksyä se.” Kahviaan hörppivä Keljolainen johtaja huomauttaa, että ”hiukanhan tämä on sellainen me tädit vastaan nuo nuoret pojat -asetelma” ja lisää, että ”sitten ovat myös nuo Mäkipartiolaiset, jotka jo itsessään ovat sekoitus hiukan kaikkea”.
Minne leirialueella suuntaakin, tuntuu aina jossain olevan porukkaa leikkimässä tai juttelemassa iloisesti. Johtajiensa mukaan etenkin seikkailijat pystyvät toimimaan hyvin vieraissakin pareissa, mutta myös sudenpennuille on hyvä välillä näyttää maailmaa oman kolon ulkopuolella. ”Partiossa tulee hyvin toimeen kaikkien kanssa, kun väki on kuitenkin pohjimmiltaan niin samanlaista” yksi Mäkipartion johtajista toteaa ja lisää, että ”kutsuhuutona myös ’hei sinä raitapaitainen siellä’ toimii paremman puutteessa ihan hyvin, koska kaikki johtajat eivät tietenkään tunne toisten lippukuntien läheskään kaikkia lapsia nimeltä.” Sudenpennut ovat itsekin samoilla linjoilla. ”Täällä on ollut tosi kivaa ja saanut uusia kavereita toisista lippukunnista”, yksi heistä kertoo ujosti. ”Niin ja ruoka. Täällä on paljon parempaa ruokaa kuin meidän omilla retkillä koskaan”, vieressä seisova kaveri kiteyttää. Sitten haastatteluhetki onkin jo selkeästi ohi ja leikki saa jatkua.
Nuorison yhteismeininki tuntuu olevan hyvä ja lisäksi koko johtajisto pelaa hyvin yhteen suuresta ikähaitarista huolimatta. Aikuisista paistaa nuoruuden into asioihin ja nuoret ottavat omalta osaltaan aikuismaisesti vastuuta asioista. Aprillipila- ja leikkivinkit ovat kaikille yhteisiä. Kun leirinjohtaja saapuu paikalle ja nakki napsahtaa, ovat säännöt kaikille samat; ketään ei suosita esimerkiksi lippukunnan perusteella ja kaikki tietävät, että töiden on tultava tehdyiksi. Vuorotellen kaikki kuitenkin pääsevät rentoutumaan päiväunille tai kulinarististen nautintojen ääreen. ”Kun useampi lippukunta tekee asioita yhdessä, saadaan usein paikalle riittävästi johtajiakin. Näin me nuoretkin saadaan tavallaan oma leiri, eikä tarvitse koko ajan olla vaan tekemässä ja mahdollistamassa muille ohjelmaa. Asioita myös jää enemmän ’oikeiden aikuisten’ vastuulle ja saamme viettää suhteessa ehkä hiukan enemmän vapaata”, samoajaikäiset johtajat tuumivat. Kaikilla on kuitenkin oma tonttinsa, joka tulee hoitaa. Jotkut katsovat sudenpentujen perään, toiset auttavat missä tarvitaan, kolmansien vastuulla on iltaohjelma ja eräiden toimenkuvaan kuuluu johtajahuolto. Jostain kajahtaa: ”Meillä on nyt mattakahvi! Latte on niin so last season!” ja johtajistoa ravistelee yhteinen naurunremakka.
Aivan kaikki ei kuitenkaan ole aivan niin kevyttä ja helppoa kuin voisi ajatella. Siinä on ihan omat pulmansa, kun leirin osallistujamäärä on esimerkiksi kolmenkymmenen sijaan se sata. Leirin kalustosta vastaava Juha Musikka Keljon Kävijöistä kertoo, että yhteispelillä tarvittavien tarvikkeiden kasaaminen on sujunut kivuttomasti. ”Sovimme, että lippukunnat tuovat itse omat teltat omille osallistujilleen ja yhdessä sitten kerralla haettiin peräkärryllä”, Musikka selittää. Useimmat haasteet saattavat tuntua isommille kuin millaisia ne oikeastaan sitten lopulta ovatkaan. Musikka kertoo, että ”polttopuut on hankittu ja hoidettu paikan päälle yhdessä, samoin keittiön varustus”, siten on myös vältytty ylimääräiseltä sähellykseltä ja ajatukselta, että kaikkien lippukuntien pitäisi käyttää vain oman lippukunnan varusteita, ”yhdessähän täällä leirillä ollaan.”
Runko tällaisille yhteistyökuvioille syntyy yleensä helpoiten suurleireillä ja esimerkiksi Jyväskylän Metsänkävijät, Keljon Kävijät ja Mäkipartiolaiset majoittuivat samassa leirilippukunnassa Roihu-Finnjamboreella. Se ei kuitenkaan ole ainut keino aloittaa ystävyyssuhteita lippukuntien välillä. Loppukesän ja syksyn leirejä suunnitellessa kannattaakin ottaa vaihtoehdoksi myös mahdollinen yhteisleiri. Vaihtelu virkistää ja joillekin lippukunnille on käytännönkin kannalta viisasta, kun pienet yhdistävät voimansa, eikä aina tarvitse yrittää sinnitellä yksin ”kyllä me pärjätään ihan hyvin” -asenteella.
