Laura ja Rauni kirjoittavat valmistautumisestaan ensi kesän piirileirille. Teksti on julkaistu aiemmin Rusahduksessa marraskuu-joulukuu 2018.

LAURA ja RAUNI – KEITÄ ME OLEMME?

Moi kaikki! Me olemme Laura ja Rauni, partioystävykset Järvi-Suomesta. Minä, Rauni, asun Pohjois-Karjalan metsissä, Nurmeksen kunnan lähistöllä paikassa nimeltä Hyvärilä.

Minä, Laura, puolestani asun metsän sijaan kaupungissa. Toisin siis kuin Rauni, jolle on karhuna paljon luontaisempaa asua metsässä, eikä kerrostalossa äidin kanssa, niin kuin minun.

Rauni on luonteeltaan vähän höpsö ja sellainen hyväntahtoinen puuhastelija. Laura on aavistuksen harkitsevampi, mutta innostuu kyllä aina uusista seikkailuista. Hän on kaksitoistavuotias ja jo kuudennella luokalla. Mainittakoon myös vielä, että Rauni on tosiaan karhu. Mutta hän on todella mukava ja oikein ystävällinen karhu, eikä häntä tarvitse pelätä laisinkaan.

Me tapasimme ensimmäistä kertaa jo kauan sitten eräänä kesänä. Laura oli vielä aivan pikkuinen ja Raunikin paljon nuorempi kuin nyt. Laura oli menossa ensimmäiselle partioleirilleen, ja voi että, kun Lauraa jännitti! Olihan siihen aihetta, päätyä nyt tuhansien muiden partiolaisten kanssa suureen metsään. Metsän lähellä oli myös huikaisevan suuri hiekkaranta, mutta onneksi oli, koska kesäisin on kiva päästä järveen uimaan. Sillä leirillä me sitten tapasimme, kun Rauni ilmestyi metsästä ihmettelemään, mitä oikein oli meneillään.

Sen jälkeen olemme menneet kaikkialle yhdessä. Lauraa ei ole enää yhtään pelottanut olla leireillä ilman äitiä, koska Rauni on ollut mukana. Raunikin on päässyt mukaan partiopuuhiin. Juuri nyt hän on pestautunut mukaan Ryskeen viestintätiimiin, ja siksi me nyt kirjoittelemme teille Ryskeelle valmistautumisesta.

Rauni kutsuu kaikki Järvi-Suomen Partiolaiset, sekä totta kai partiolaiset myös muista piireistä ja ihan ulkomailtakin, luokseen Hyvärilään ensi kesänä. Leiristä on tulossa mahtava ja siellä pääsee kokemaan paljon sellaisia juttuja, joita ei omissa koloilloissa ehkä ole vielä testannutkaan. Tähän kutsuun kannattaa vastata ”kyllä”. Niin me ainakin aiomme!

Laura ja Rauni