Reilu määrä Järvi-Suomen Partiolaisia Lappeenrannassa

Järvi-Suomen Partiolaisten delegaatio osallistui viikonloppuna Suomen Partiolaisten jäsenkokoukseen Lappeenrannassa.
Kokouksessa tehtiin iso liuta tärkeitä ja järjestön tulevaisuuden kannalta merkittäviä päätöksiä:

1. Järjestön johtoon valittiin Maria ”Hilla” Ruohola puheenjohtajaksi, Lasse Roiha ja Malin Lindholm varapuheenjohtajiksi sekä Pauli Engblom Partioneuvoston puheenjohtajaksi.

2. Sääntömuutos; jatkossa Partioneuvostoon kuuluu 24 neuvosta siten, että kukin A jäsen saa 1 paikan per alkava 3000 jäsentä. J-SP:lle kuuluu siis 2 paikkaa, joihin nimettiin Antti Matikainen ja Aleksi Luumi.

3. Peruskirjan avaaminen. Aloitetaan prosessi, jonka tavoitteena on päivittää Partion peruskirjaa ja mm. lupauksia. Uusi peruskirja hyväksytään jäsenkokouksessa 2020.

4. Seuraava Finnjamboree tullaan järjestämään 2022. SP:n tähtikartta vuosille 2019-2026 hyväksyttiin.

5. Jäsenkokouksen 2016 hyväksymää vuosien 2017-2018 strategiaa päätettiin jatkaa 2 vuodella, vuosille 2019-2020.

Samaan aikaan Lappeenrannassa kokoontui lippukuntien johtokolmikkoja (lippukunnanjohtaja, pestijohtaja, ohjelmajohtaja) omassa Johtotähti-tapahtumassaan. Johtotähdessä johtokolmikot saivat koulutusta omiin pesteihinsä, saivat nauttia johtajahuollosta ja tutustuivat muihin johtajiin ympäri Suomen. Tapahtumaan osallistui reilu määrä järvisuomalaisten lippukuntien johtajia. Tapahtuman johtaja tänä vuonna oli Tuija Kautto, Reippaat Pojat ry:stä Jyväskylästä.