oni partiolainen tuntee Pyhän Yrjön nimeltä, mutta itse kertomus tuntuu kadonneen iltanuotion kipinöiden tavoin mustuuteen, tavoittamattomaksi sudenpentuajan muistoksi. Pyhän Yrjön päivän, 23. huhtikuuta, kunniaksi on aika virkistää muistiamme tästä paitsi partioliikkeen myös muun muassa Englannin ja usean muun Euroopan maan, monen kaupungin, maanviljeliöiden, ratsuväen ja sotilaiden sekä erinäisistä sairauksista kärsivien suojeluspyhimyksestä.
Pyhän Yrjön legenda vie meidät Libyaan, kaupunkiin, joka tunnetaan toisten kertomana nimellä Silene, toisten taas Selem. Kaupunkia riivasi ahnas lohikäärme, jolle kaupunkilaiset olivat alkaneet uhrata kaksi lammasta päivässä pitääkseen sen hampaat loitolla ihmisistä. Lohikäärmeen nälkä oli kuitenkin kyltymätön, ja pitääkseen pedon hillittynä, kaupunkilaiset lankesivat arpomaan urhilampaan palanpainikkeeksi päivittäin luovutettavan kaupunkilaisen. Eräänä päivänä arpaonni iski paikallisen kuninkaan tyttäreen. Kuningas teki kaikkensa pelastaakseen tyttärensä tälle langenneelta tuomiolta, mutta kaupunkilaiset, joista moni oli menettänyt omankin lapsensa lohikäärmeelle, eivät hyväksyneet jalosyntyistä asemaa riittäväksi perusteeksi suojella tyttöä kohtaloltaan. Niinpä kuningas syleili tytärtään, suuteli ja antoi siunauksensa, luovuttaen tämän sitten uhrattavaksi.
Neidon odottaessa kohtaloaan saapuvaksi lohikäärmeen lieskojen saattelemana, sattui ritari Yrjö ratsastamaan ohitse. Ritari Yrjö oli kotoisin Kappadokiasta, nykyisen Turkin alueelta, ja harras kristitty.
Kuninkaan tytär varoitti Yrjöä lohikäärmeestä, haluten säästää tämän itseään odottavalta kohtalolta. Ritarivalan vannonut Yrjö ei kuitenkaan suostunut neidon pyyntöön, sillä kaikkien myyteissä esiintyvien ritarien tavoin hän tunsi velvollisuudekseen auttaa neitokaista hädässä. Heidän keskustellessaan saapui lohikäärme hakemaan illallistaan. Ritari Yrjö hyppäsi hevosensa selkään, tarttui keihääseensä ja haavoitti sillä lohikäärmettä, kaataen pedon jaloiltaan.
Uroteon tehtyään Yrjö kehotti kuninkaan tytärtä jättämään pelkonsa ja sitomaan lohikäärmeen kiinni. Nyt lohikäärme oli nöyrä, ja lannistettuna seurasi tyttöä kaupunkiin. Yrjö rauhoitteli säikähtäneitä kaupunkilaisia. Vaara olisi peitottu, kunhan kaupunkilaiset ottaisivat vastaan kasteen ja kristinuskon. Kun kaupunki oli kuninkaansa johdolla kastettu kristityiksi, sivalsi ritari Yrjö viimein Lohikäärmeeltä hengen.
Kuningas määräsi kirkon pystytettäväksi ritari Yrjön ja tyttärensä kunniaksi, ja paikalle purskahti kirkasvetinen lähde, jonka vettä nauttivan kerrottiin parantuvan kaikista sairauksistaan.
Ja mitä kävi ritari Yrjölle? Legenda päättyy tähän, mutta kerrotaan Pyhän Yrjön historiallisen esikuvan, Rooman armeijaan kuuluneen sotilaan, pitäneen kiinni kunniastaan päiviensä loppuun saakka. Kun Rooman keisari Diocletian (245-313 jaa.) määräsi kaikki kristityt käännytettäväksi osaksi valtakulttuuria, ei Yrjö suostunut kieltämään uskoaan. Tarina kertoo, että Yrjöä kidutettiin, mutta hän ei taipunut, ja lopulta hän koki marttyyrikuoleman uskonsa puolesta. Kuolemansa jälkeen Yrjö nostettiin pyhimyksen asemaan, ja hänet tunnetaan tähän päivään saakka suojeluspyhimys Pyhänä Yrjönä.
Legenda Pyhästä Yrjöstä on ikuistettu moniin eri lähteisiin, ja tässä jutussa esitelty versio perustuu Jacobus de Voraginen laatimaan pyhimysmyyttikokoelmaan Kultainen legenda. Myös tieto kristittyjen Pyhä Yrjö -suojeluspyhimyksestä perustuu paljolti kertomuksiin ja suulliseen perimätietoon, ja siihenkin on hyvä suhtautua paljolti myyttinä.
