Samoajana Ryskeellä

Samoajat ovat Ryskeellä alkuleirin leiriläisenä osallistuen leiriohjelmaan ja loppuleirin pestissä toteuttamassa Ryskeen onnistumista, tutustuen mieleiseen leiripestiin.  Samoajille on järjestetty myös ihan omaa samoajaohjelmaa!

Pestivartion ilmoittautuminen

Samoajien pestit Ryskeellä

Leiripesti Ryskeellä kestää noin 20 tuntia ja se ajoittuu lauantain 27.7 ja keskiviikon 31.7 väliselle ajalle.  Pestissä samoaja pääsee tutustumaan leirin tekemiseen toteuttaen pestiä jonkin osa-alueen sisällä.  Leiripesti opettaa paitsi piirileirin tekemistä ja sujuvan leiriarjen pyörittämistä, myös johtamista, vastuunkantoa ja työelämätaitoja.

Pestivartio

Ryskeellä on käytössä pestivartiot. Tämä tarkoittaa sitä, että samoaja pääsee halutessaan kavereiden kanssa samaan pestiin!  Pestivartiot tekevät koko pestinsä samassa paikassa, esimerkiksi ohjelmalaaksossa tai viestinnässä.

Pestivartion koko on 1-5 jäsentä, eli samoajat voivat joko koota maksimissaan viiden henkilön vartion, mutta on myös mahdollista ilmoittautua itsekseen, ellei kavereiden kanssa pestimieltymykset mene yhteen.  Pestivartion voi muodostaa vapaasti yli lippukunta- ja savurajojen.  Pestivartio ei rajoita alkuleirin ohjelmissa oloa, ryhmä toimii yhdessä vain pestissä oloajan.

Pestivartioiden ilmoittautuminen alkaa 8.4.2019.  Yksi pestivartion jäsen ilmoittaa koko vartion.  Lisäksi lomakkeessa tiedustellaan jäsenten toiveet leiripestille.  Toiveet pyritään toteuttamaan mahdollisimman hyvin.

Pestit täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä eli nopeat syövät hitaat!  Mitä nopeammin ilmoittaudut pestiin, sitä varmemmin saat mieleisen pestin.

Pestivartio lyhyesti

  • Samoajat muodostavat 1-5 henkilön pestivartion.  Yksi vartion jäsen ilmoittaa koko pestivartion lomakkeella.  Pestivartion voi muodostaa myös yksin.
  • Lomakkeella valitaan kaksi koko varitiota kiinnostavinta pestiä.
  • Ennen leiriä pestivartio saa tiedon ilmoittajan sähköpostiin, mihin pestiin vartio on pestattu.

Johtajan rooli

Johtajan tehtävä on olla tukemassa samoajien pestivartioiden muodostamista.  Samoajat saavat sähköposteihinsa linkin lomakkeeseen, mutta tästä huolimatta heitä on hyvä muistuttaa lomakkeen täyttämisestä.  Johtajan on syytä valvoa ja keskustella samoajien kanssa pestivartioista, heitä kiinnostavista pesteistä ja yleisesti leirillä pesteissä toimimisesta.  Samoajilla on hieno tilaisuus päästä tutustumaan leirin tekemiseen konkreettisesti ja omia kiinnostuksenkohteita on syytä kannustaa seuraamaan!