Syksy on jo pitkällä, ensimmäiset lumet ovat jo tulleet (ja sulaneet) monessa paikassa ja partiosyksy on käynnistynyt vauhdilla ja monessa ryhmässä pohditaan ehkä ensimmäisen yöretken järjestämistä. Varsin jännittävä tämä ensimmäinen retki voi olla niille, jotka ovat tänä syksynä tulleet uutena partioon.  

 Näin syksyn loppupuolella illat pimenevät aikaisin ja lämpötilat laskevat helposti lähelle pakkasta. Monia voikin mietityttää, miten siellä retkellä pärjää vaihtuvissa sääolosuhteissa. Ensimmäistä (syys)retkeä ei kuitenkaan kannata turhaa pelätä, vaan sinne kannattaa suunnata avoimin mielin. 

 Olennaista retkellä pärjäämisessä on oikea varustus. Kannattaa siis varata mukaan tarpeeksi kuivia vaatteita, sillä monesti leikin tiimellyksessä käy niin, että vaatteet kastuvat vedestä, tai hiestä, jolloin tärkeää on nopeasti kuivien vaatteiden vaihtaminen päälle. Syyssäällä kumisaappaat ovat hyvä valinta jalkoihin. 

 Muista myös kerrospukeutuminen, laittamalla alle hengittävät ja päälle tuulelta ja sateelta suojaavat vaatteet, pysyt pitkän lämpimänä. Tarvittaessa kerroksia voi lisätä tai vähentää! 

 Tärkeä on myös hyvä valo. Illalla on hyvinkin pimeää jo kahdeksan aikaan ja teltassa on vaikea nähdä omia tavaroitaan.  

Yötä varten on hyvä varata mukaan sopiva makuupussi, varsinkin jos yöpyminen tapahtuu teltassa, jossa ei ole lämmitystä. Jos varastosta ei löydy paksua talvimakuupussia, voi tilannetta helpottaa toisella ohuella makuupussilla tai makuupussilakanalla, jotka molemmat tuovat hieman lisälämpöä yöhön. Makuupussin sisällä kannattaa pitää villasukat jalassa ja pipo päässä. 

Ja tärkeimpänä, muistathan kertoa mukana oleville miltä tuntuu. Ei kannata jäädä yksin kylmän tai märän kanssa, vaan kannattaa kertoa kaverille tai johtajalle, jolla voi olla ylimääräistä mukana.