Vinkit

Mukaan myös tammikuussa!

Elokuussa jalkapalloseurat, kokkikerhot ja partioryhmät aloittavat kautensa. Samaan aikaan monessa lapsiperheessä jännitetään koulun alkua. Vuodenvaihteeseen mennessä kouluarki on jo muuttunut peruskauraksi. Luokkakaverit ovat tulleet tutuiksi eikä jokainen päivä ole enää täynnä uutta. Vuodenvaihe onkin siis hyvä aika aloittaa esimerkiksi uusi harrastus. Partio on kehittävä ja monipuolinen harrastus, joka sopii kaikenikäisille taustaan katsomatta. 

 Suomen Partiolaiset kannustavat lippukuntia aloittamaan uuden sudenpenturyhmän myös tammikuussa. Varsinkin pienemmillä lippukunnilla ei kuitenkaan ole aina resursseja tähän, vaan uudet partiolaiset liittyvät jo olemassa oleviin ryhmiin. Mitä pitää huomioida, kun ryhmään tulee uusi lapsi?
 Ensimmäiseksi täytyy muistaa tiedon kulku. Uusi partiolainen ei vielä tunne ryhmän tapoja ja sääntöjä. Joululoman jälkeen niiden kertaus voi olla paikallaan myös muille ryhmäläisille. Partiomaailma voi olla uusi myös vanhemmille, joten on tärkeää, että tieto kulkee heille. Jos ryhmällänne on esimerkiksi WhatsApp-ryhmä, muista liittää myös uudet vanhemmat siihen. 

 Elokuussa uutena aloittaneet sudenpennut ovat tammikuuhun mennessä jo oppineet toistensa

 nimet, tuntevat partion tavat ja kokevat ryhmän omakseen. Seikkailijat ja tarpojat ovat voineet tuntea toisensa jo vuosien ajan. Siksi onkin tärkeää saada uusi lapsi mukaan porukkaan. Ryhmänjohtajan vastuulla onkin luoda tervetullut ja avoin ilmapiiri.  

 Alussa on hyvä käydä kaikkien nimet kerran läpi. Loputon nimimafioosan pelaaminen ei kuitenkaan ole paras tapa tutustuttaa ryhmäläisiä toisiinsa, varsinkin jos suurin osa tuntee toisensa jo entuudestaan. Ryhmäytymisleikkien tarkoituksena ei saa olla uuden lapsen korostaminen, vaan koko ryhmän dynamiikan parantaminen ja hauskanpito. 

 Lopuksi kolme hauskaa ryhmäytymisleikkiä kaiken ikäisille. 

 

  1. Minä pidän-leikki

Ryhmä menee ympyrään. Yksi jää ringin keskelle. Hän kertoo yhden asian, mistä pitää esimerkiksi ‘’Minä pidän keltaisesta.’’ Nyt kaikki, jotka pitävät keltaisesta vaihtavat paikkaa keskenään. Ringin keskellä olija koittaa saada paikan ringistä. Peliä voi pelata ulkona hiekkakentällä tai sisällä tuoleista tehdyssä ringissä. 

 

  1. Karttakeppiviesti

Jaetaan leikkijät kahteen joukkueeseen. Karttakeppi laitetaan polvien väliin, kuljetetaan tietty matka, jonka jälkeen keppi luovutetaan seuraavan kilpailijan polvien väliin käsin koskematta. Voittajajoukkue saa mainetta ja kunniaa! 

 

  1. Halipenkki

Leikkiin tarvitaan pitkä penkki tai maahan piirretty viiva, johon kaikki leikkijät mahtuvat seisomaan. Johtaja käskee leikkijöitä asettumaan erilaisiin järjestyksiin esimerkiksi iän, pituuden tai nimen mukaan. Järjestäytyessään leikkijät eivät saa poistua penkiltä/viivalta.