Pinnalla

Sata vuotta partiota

Jyväskyläläinen lippukunta Harjun Partiotytöt on juhlinut tänä vuonna 100-vuotisjuhlavuottaan. Vuoden aikana lippukunta on sekä iloinnut nuorten partiolaisten määrästä että muistellut historiaansa Keski-Suomen vanhimpana tyttölippukuntana. Kun 27. huhtikuuta lippukuntalaiset ja kutsuvieraat kokoontuivat Jyväskylän Harjun Vesitorniin, oli vuosikymmenten takaisilla jäsenillä tarinoita kerrottavanaan.

Nukke on pieni, kämmenelle mahtuva, sinipukuinen ja hieman rikkinäinen. Eikä ihmekään, sillä
nimittäin lienee ikää yli seitsemänkymmentä vuotta. Harjun Partiotyttöjen 100-vuotisjuhlaan nukke on matkustanut pääkaupunkiseudulta asti, mutta nuoruutensa se on elänyt Keski-Suomessa Eeva-Liisa Hintikan, 83, Rauha Perkisen, 83,  ja Helene Juolan, 83, tavoin. Nyt Hintikka lahjoittaa lapsuuden partionukeksi paljastuneen löydön jyväskyläläiselle lippukunnalle 100- vuotislahjana.

Pöllövartio perustettiin Jyväskylän Tyttökoulussa vuoden 1951 paikkeilla. Vartio oli osa Reippaat tytöt -lippukuntaa, toista Harjun Partiotytöiksi yhdistyneistä lippukunnista. Vanhat pöllövartiolaiset, Hintikka, Perkinen ja Juola, muistelevat olleensa noin 11–13-vuotiaita partion aloittaessaan. He opiskelivat samalla luokalla Jyväskylän Tyttökoulussa ja jatkoivat yhdessä myös lukio-opintoihin samassa koulussa, joka nyt kantoi nimeä Tyttölyseo. Peruskoulujärjestelmään siirtymisen jälkeen sama koulu on tunnettu nimellä Voionmaan lukio, kunnes se vuonna 2015 yhdistyi osaksi Schildtin lukiota.

1950-luvulla lippukunta Reippaat tytöt koostui pääosin Jyväskylän Tyttölyseon oppilaista. Pöllövartiolaisilla ei ollut omaa kokoontumistilaa, vaan he kokoontuivat siellä, mistä vapaa tilakulloinkin löytyi. Koulun rehtori kannusti partioharrastusta ja salli vartiolaisten käyttää koulupäivän jälkeen tyhjäksi jääneitä luokkahuoneita. Jos niissäkään ei ollut tilaa, Pöllövartio kerääntyi pukuhuoneisiin, joissa leijaili vielä päivän urheilijoiden hienhaju, Hintikka muistelee. Vaikka vartiolaiset aloittivat toimintansa nykyjärjestelmän mukaan alakouluikäisinä, vanhempaa johtajaa ei ollut, vaan johtovastuu kiersi ryhmän sisällä. Kahdeksasta vartiolaisesta Hintikka oli useimmiten johtovastuussa, Perkinen ja Juola kertovat.

Partiotoiminta on toki 70 vuodessa käynyt läpi muutoksensa, mutta Pöllövartion arki kuulostaa yhä tutulta. Nuoret suorittivat taitomerkkejä, harjoittelivat ensiapua, tutkivat ja seikkailivat, kävivät retkillä. He myös harjoittelivat morsetusta, jonka perusteet muistuvat yhä vanhojen ystävysten mieleen. Öitä vietettiin metsässä, joskin hieman nykypäivän tarjonnasta eroavalla varustuksella. ”En edes tiennyt, mikä olisi ollut makuupussi”, Hintikka naurahtaa. ”Vilteillä silloin nukuttiin.” Kerran leiriydyttiin yöksi Reippaiden Poikien, toisen jyväskyläläisen lippukunnan, partiomökille. Mökki odotti pöllövartiolaisia lämmittämättömänä, pakkasen ja lumikinosten ympäröimänä, mutta se ei nuoria lannistanut.

Iltanuotiot. Retket ja nuotiokahvit. Nämä ovat monelle partiolaiselle niitä tärkeimpiä hetkiä, ja ne ovat jääneet vahvimpana mieleen myös vanhoille pöllövartiolaisille. Taloista ei vielä löytynyt puhelimia, mutta eri puolilla Jyväskylää asuneet nuoret pitivät yhteyttä kirjeitse ja lähtivät retkille myös kesälomillaan.

Kotimatka Jyväskylän keskustasta, Harjun vesitornissa järjestetyistä juhlista onpääkaupunkiseudulla asuville Hintikalle, Perkiselle ja Juolalle pitkä. Seurueen on täytynyt lähteä matkaan jo aamulla, mutta vielä vanhojen ystävysten kasvoilla ei näy merkkiä uupumuksesta. Partio jäi pöllövartiolaisilta lukion jälkeen, mutta partiolaisen reippaus taitaa olla pysyvä piirre. ”Ilo täällä on olla”, Hintikka sanoo ja vaikuttaa tiivistävän toistenkin ajatukset.