Syksyn sisuleirillä, Klippi’18, kolmisenkymmentä sisupartiolaista tutustui medioiden maailmaan. Tämä leiristä kertova juttu on kirjoitettu alunperin Lieksan Lehteen.
Partio on monipuolinen harrastus, joka sopii kaikille. Sisupartio mahdollistaa harrastuksen myös niille partiolaisille, jotka syystä tai toisesta tarvitsevat erityistä tukea.
– Tuen tarve voi olla hyvin moninaista, sitä voi tarvita esimerkiksi liikkumiseen, oppimiseen tai keskittymiseen liittyen, kertoo Merja Vartiainen Pielisen Partiolaisista.
Joukko sisupartiolaisia kokoontui viikonloppuna Lieksan kristillisellä opistolla järjestetylle Järvi-Suomen Partiolaisten Klippi’18-leirille.
– Sisupartioleirejä järjestetään lähes vuosittain ja nyt ensimmäistä kertaa Lieksassa, leirin johtajana toiminut Vartiainen kertoo.
Leirille osallistui 23 sisupartiolaista Lieksasta, Kuopiosta ja Jyväskylästä. Avustajat mukaan lukien leiri kokosi Kylänlahteen nelisenkymmentä henkilöä.
– Avustajia tarvitaan täällä ihan eri tavalla kuin tavallisella partioleirillä, Vartiainen sanoo.
Samaa partiota
Sisupartiossa toteutetaan tavallista partio-ohjelmaa, mutta sovellettuna.
– Se vaatii joskus enemmän aikaa tai apua, mutta muuten ohjelma on sama, Vartiainen kertoo.
– Kaikki ovat samaa, yhteistä partiota, korostaa myös Järvi-Suomen Partiolaisten lippukuntakoordinaattori Taina Worster. – Toiminta on vaan enemmän tuettua.
Pielisen Partiolaisissa sisupartiolaiset ovat kokoontuneet puolitoista vuotta. Klippi’18-leirille osallistuneet 14-vuotias Saara Nuutinen ja 12-vuotias Mette Karttunen ovat olleet mukana alusta asti.
– Tykkään retkeilystä ja tykkään makkaranpaistosta, Nuutinen kertoo.
Retkeily on myös Karttusen mieleen, mutta partiossa on muutakin mukavaa tekemistä.
– Pihaleikit, kivointa on hippa, hän kertoo.
Jyväskyläläinen 18-vuotias Roosa Vainio on ollut partiossa jo kymmenkunta vuotta.
– Askartelu on mukavaa ja tykkään liikkua luonnossa.
Vainio on ehtinyt osallistua myös monille leireille.
– Olen ollut isoillakin leireillä, kuten Roihulla. Täälläkin on ollut tosi kivaa, parasta on, kun saa olla kavereiden kanssa.
Uusia tapoja
Klippi’18-leiri toteutettiin osana 100 uutta tapaa -projektia, jonka tavoitteena on löytää uusia tapoja tehdä partiota. Hanketta rahoitetaan Yhteisvastuu-keräyksestä saaduilla varoilla.
– Tavoitteena on, että mahdollisimman moni pystyisi osallistumaan partioon, kertoo hankkeen koordinaattori Mervi Varis Järvi-Suomen Partiolaisista. – Meidän piirissä hankkeen kohderyhmänä on sisupartiolaiset.
Leirin ohjelmaan kuului muun muassa kädentaitoja ja kuvaamista. Käsitöiden tuloksia kuvattiin tableteilla ja puhelimilla ja jaettiin Instagramissa. Leiriläiset tekivät myös valokuvakehykset, joihin sai leirin päätteeksi valitsemansa valokuvan.
100 uutta tapaa -projektin tiimoilta leiristä kuvattiin esittelyvideo.
– Sen tarkoituksena on tuoda sisupartiotoimintaa tutuksi, Mervi Varis kertoo.