Mikkelin Toimenpojilla on salaisuus, jonka avulla lippukunnassa on useita tarpojaryhmiä ja ryhmien toiminta on aktiivista. Salaisuuden nimi on eräpartio. 

Oravat-ryhmän toinen johtaja Susanna Sillanpää kertoo, kuinka aloitti ryhmän kanssa jo lasten ollessa sudenpentuja. Kokoontumisia pidettiin alussa normaalisti kololla. Kololla riehuminen oli kaikille väsyttävää.  

Olin tunnin jälkeen ihan rikki, Susanna tiivistää. Sitten joku heitti, että miksi ei voitaisi olla laavulla.” Siitä se ajatus sitten lähti. Susanna kuvaa laavukokoontumisia maailman parhaaksi ideaksi, sillä metsä antaa mahdollisuuden olla vilkas, mutta toisaalta sillä on myös rauhoittava vaikutus.  

”En usko, että pojat olisivat vielä partiossa, jos ei olisi eräpartiota”, Susanna myöntää. Hän suosittelee eräpartiota ihan kaikille, sillä erätekemisen kautta partio erottuu muusta kerhotoiminnasta. Koronakaan ei ole vaikuttanut syksyllä kokoontumisiin, sillä toiminta ei ole alun perinkään ollut kololla. 

Metsässä voi myös tehdä mitä vain. Oravat ovat esimerkiksi tehneet elokuvan mikkeliläisen elokuvantekijän Jesse Haajan kanssa. ”Jesse kävi pari kertaa juttelemassa laavulla esimerkiksi kiusaamisesta”, Susanna kertoo. Lisäksi nuoret kävivät Mikkelin Teatterissa harjoittelemassa roolin ottamista ammattinäyttelijän opastuksella. Idea elokuvan tekemisestä lähti nuorista itsestään. Projektia on työstetty nyt jo noin vuoden verran. 

Keväällä koronan estäessä kaikenlaiset kokoontumiset, suorittivat Oravatkin lippukunnan MeTässä-merkkiä. MeTässä-merkki pohjautuu lippukunnan 15 vuotta vanhaan Metsä-merkkiin, jota lippukunnassa lähdettiin koronan innoittamina päivittämään nykypäivään. Nyt suoritusvaihtoehtoja on perhepartiolaisista aikuisiin. Osa suorituksista tehdään yksin ja osa muiden kanssa. Tarkoituksena on vahvistaa sekä yksin tekemistä että virtuaalista yhteydenpitoa.  

Jos kokoontumisia joudutaan jatkossa siirtämään etäkokoontumisiksi, on MeTässä-merkissä vielä useille suorittamista. Nyt tehtävät tuotetaan virtuaalisen lisäksi myös painettuna korttina. MeTässä-merkki on avoin suoritettavaksi ihan kaikille lippukunnille – merkin voi tilata etäkolo-nettisivulta. 

 Juttu on julkaistu alunperin Liplatuksessa 4/2020. Jutun kuvat on otettu ennen koronarajoituksia.