Lippukunnat ympäri Suomen ovat aloitelleet yhtä vuoden suurimmista varainhankintakampanjoistaan. Perinteiset adventtikalenterit ovat ihastuttaneet suomalaisten koteja jo yli 70 vuoden ajan. Tänä vuonna perinteiset myyntitavat saavat kuitenkin päivitystä.

Jokaisessa lippukunnassa on varmasti pohdittu jo keväästä saakka, kuinka partioarki rakentuu uudella tavalla korona huomioiden. Nyt lippukunnat ovat uuden haasteen edessä, sillä vuoden suurin varainhankintakampanja tulisi pyöräyttää uudella tavalla liikkeelle. Kampanja puhuttaa ainakin Jyväskylässä, sillä kaupunki on päätynyt uutisiin useaan otteeseen syksyn aikana koronan vuoksi. Mäkipartion lippukunnanjohtaja Teresa Tupamäen mukaan turvallisuus menee etusijalle niin toiminnassa kuin kampanjankin toteutuksessa: 

– Ryhmänjohtajat ovat ohjeistaneet lapsia myymään kalentereita lähinnä tutuille tai niin, että turhilta lähikontakteilta vältytään. Lisäksi vältämme käteisen käsittelyä ja otamme käyttöön MobilePayn helpottamaan raharumbaa. 

Uusien myyntitapojen ideointiin eivät ole osallistuneet vain johtajat, vaan lippukunnan nuoremmistakin on tullut loistavia ideoita kampanjan toteuttamiseksi. Mäkipartion seikkailija Meo keksi jalostaa vartionjohtajan ideaa eteenpäin ja päätti askarrella itse mainoslappuja jaettavaksi. 

– Kalentereita oli mukava myydä viime vuonna, joten mainosten jakaminen olisi hieman sama asia, Meo kertoo. 

Meo kertoo tehneensä mainoksen suurimmaksi osaksi itse, mutta saaneensa vanhemmilta hieman apua kuvan liittämiseen mainokseen. Hän kertoo, että mainoksen tekemisessä tärkeintä on ilmaista itseään selkeästi ja tiiviisti: 

– Pitää antaa sellainen kuva, että kalentereita on tänäkin vuonna helppo ostaa. 

Harjun Partiotytöissä myyjiä on ohjeistettu huomioimaan turvavälit myyntitilanteissa eikä perinteistä ovelta ovelle myyntiä ole tänä vuonna lainkaan. Lippukunnan aadventtikalenterivastaava Pipsa Wilhelmsin mukaan myös Harjun Partiotytöissä on pyritty löytämään uusia ratkaisuja käteisen tilalle. Lippukunta on ottanut käyttöön SumUpin ja aikoo vielä hankkia kampanjaa varten MobilePayn.  

Haasteista huolimatta Tupamäen ja Wilhelmsin mukaan lippukunnissa on hyvä fiilis tämänkin vuoden kampanjasta. Tänä vuonna Mäkipartiossa pyritään motivoimaan erityisesti myös lippukunnan johtajia osallistumaan myyntiin, jotta koko lippukunnan panos saadaan varainhankintaan. Harjun Partiotytöissä lisätään aiempia vuosia enemmän panoksia sosiaalisessa mediassa markkinointiin.  

– Olemme ottaneet kalentereita myyntiin viime vuosien kaltaiset määrät, ja partiolaiset ovat lähteneet niitä myös innokkaasti myymään, Wilhelms summaa.