Haaveilen retkistä ruska-Lappiin, vaelluksesta Lofooteille ja purjehdusreissusta Välimerellä. Istun työpöytäni ääressä ja selaan Instagramista kuvia kaikista näistä upeista paikoista. Niskaa särkee, pöydällä lojuvat kirjat muistuttavat tekemättömistä läksyistä. Ajatukseni harhailee ja mieleeni tulee retki viime keväältä. 

 Lähdimme parin partiokaverini kanssa retkeilemään, tarkoituksena käydä jonkin matkan päässä olevilla siirtolohkareilla ja pienellä luolalla. Katsoimme kartasta reitin, teimme eväät ja pakkauduimme retkivaatteissamme autoon. Viime hetkellä mukaan tarttuu vielä pikkuveljeni, jolle painotetaan, että sitten pitää olla reipas ja nauttia luontoretkeilystä. 

 Perille päästyämme jätämme auton tienvarteen ja alamme kävellä kohti kohdetta. Kevätaurinko on sulattanut hangen pinnan ja rämmimme nivusia myöten märässä umpisessa. Edettyämme noin puoli tuntia ja puoli kilometriä päätämme, että viiden kilometrin ‘’kevyt’’ matka on aivan ylivoimainen. Hieman pettyneinä käännymme takaisin ja pohdimme, mitä seuraavaksi. Olisiko lähellä jotain vastaavaa kohdetta?

Olemme taas pakkautumassa autoon, kun nuorimmaisen maha kurnahtaa vaativasti. Koetamme selittää, että menemme seuraavaan paikkaan ja siellä syödään eväät. Nälkäkiukku kuitenkin lähestyy uhkaavasti ja lopulta myönnymme.

Kävelemme tienvartta eteenpäin ja löydämme aurinkoisen paikan järven läheltä. Läheltä löytyy kaatunut kuusi, josta nappaamme oksat istuinalusiksi. Pysähdymme hetkeksi ja yhtäkkiä luonto ympärillämme aukeaa aivan uudella tavalla. Metsä ympärillämme tuntuu maagiselta. Löydämme männynkaarnan palan, joka muistuttaa aivan hevosen päätä. Järven rannassa on nuoria haapoja, joihin on hyvä kiipeillä. Kun käy selälleen hankeen ja katselee kohti puiden latvoja näkee sinisen taivaan ja vuoria muistuttavat pilvet. 

 Aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta ja koivuissa on jo ensimmäiset keltaiset lehdet. Päätin jättää läksyt myöhemmäksi ja lähteä metsään kävelemään.  Löydän mustikoita, jotka värjäävät sormeni sinisiksi. Koivuissa ovat jo ensimmäiset keltaiset lehdet. Kuulen jostain nakutusta ja käännän päätäni kohti latvustoja, kunnes bongaan tikan. 

Todellisuudessa parhaat retkikokemukset löytyvät usein siitä aivan läheltä. Pysähdy, vedä syvään henkeä. Käy kyykkyyn hetkeksi ja tutki maailmaa lapsen silmin. Ympäristö voikin aueta aivan uudella tavalla. Hyvää retkisyksyä kaikille!