Viime syksynä lippukuntien sisäänottoluvut olivat melko alhaisia. Partio on kuitenkin yhä harrastus, joka kiinnostaa. Haastattelimme paria lippukuntaa, jotka olivat onnistuneet uusien jäsenten hankinnassa erinomaisesti.  

 

Järvi-Suomen Partiolaisten Kasvuharava-muistamisen saaneen Nurmeksen Partiolaisten lippukunnanjohtaja Hanna Harju kertoo:

‘’Kasvuharava oli iso ylläri! Lippukunnalla ei ollut suuria kasvutavoitteita, mutta meillä on Valtimon puolella (kuntaliitoksen myötä Nurmesta) nuoria johtajia, joiden ryhmänjohtaminen on ollut aivan esimerkillistä. He päättivät syksyllä organisoida Valtimon puolen toiminnan uudelleen ja  aloittivat vielä uuden sudenpentulauman.’’ Harjun mielestä uuden sudenpentulauman saaminen vuosittain on paras tapa taata jatkuvuus ja saada uusia partiolaisia innostumaan harrastuksen pariin.  

Aikuisten rekryäminen on Harjun mukaan helpointa, kun aikuiset harrastusta aloittavat pääsevät ohjaamaan laumaa kokeneemman kaverina tai päävastuullisena, kokemuksesta riippuen. Tätä komppaa myös Viitasaaren Partiolaisten Jutta Hiltunen, jonka mukaan ‘’olennaista on varmaan se, että ei joudu yksin liian isoon vastuuseen’’. Hiltusen mukaan aikuisia on saatu mukaan partioon pyytämällä heitä aktiivisesti mukaan retkille, joista innostuneena ovat sitten tulleet mukaan muuhunkin toimintaan.  

Molemmilla lippukunnilla on ollut erilaiset markkinointistrategiat. Viitasaaren Partiolaiset järjestivät syksyllä PopUp-tyyppisen kauden aloituksen laavulla. Siellä oli erilaisia rasteja, trangioilla kokattua kuumaa juotavaa ja tietoa partiosta. Sen lisäksi he kävivät esittelemässä partiota koululla. Koronan vuoksi ei voitu mennä luokkiin vierailemaan, joten he laittoivat pihalle teltan pystyyn ja pienet koululaiset kävivät opettajan kanssa tutustumassa partioon. Nurmeksen Partiolaiset markkinoivat uusia sudenpentulaumoja Facebookissa. Heillä nuoret johtajat ovat ottaneet vetovastuun somesta ja hoitaneet sitä mallikkaasti. Molempien lippukuntien tavat toimivat. Uusien jäsenten hankinnassa varmaan paras markkinointistrategia onkin saada näkyvyyttä partioharrastukselle.  

Uusia lapsia lippukunnan toimintaan vetää kuitenkin jokin muu, kuin hieno somekampanja tai tapahtumapäivä. Molemmissa haastatteluissa nousi esille innostuneen sudenpennun merkitys. ‘’Partiossa jo olevan pikkusisarus, joka odottaa innolla, että pääsee itsekin partioon, voi tuoda ison joukon kavereita tullessaan’’, kertoo Hiltunen. Harju nostaa esille myös esimerkin kautta johtamisen: ‘’Motivoituneiden johtajien merkitys on iso ryhmien toiminnassa ja erityisesti toiminnan jatkumisessa. Hyvä ryhmähenki ja innostava ohjelma on ne syyt miksi lapset/nuoret haluavat olla partiossa.’’