Vapun päivän aamuna moni käänsi vielä kylkeään kun Puijon Pakertajien samoajavartio Mount Kemerest valmistautui kevään kohokohtaansa. Edessä oli neljän vartiolaisen, Karlo Auran, Henrik Kajánin, Pessi Liimataisen ja Nuutti Tolkin, pyöräretki Kuopiosta Iisalmeen. Varusteet oli tällä kertaa pakattu jo hyvissä ajoin etukäteen ja kun aamukahdeksalta kokoonnuttiin lähtöpaikalle, ei luotsin tarvinnut kuin jakaa eväspatukat taskuihin, nostaa muonat pyörän peräkärryyn ja toivottaa turvallista matkaa. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, mutta pieni tuulenvire sai pakkasaamun tuntumaan hieman viileältä. Kohtapa lihastyö sitten lämmittäisi.
Retken suunnittelu oli alkanut vähän vahingossa. Kokouksessa oli puhuttu retkien järjestämisestä ja erilaisista tavoista retkeillä ja sitten katseltu Pohjois-Savon karttaa sillä silmällä, että missä ylipäätään voisi retkeillä. Löytyi montakin hyvää kohdetta, mutta sattuipa Iisalmen kupeesta löytymään myös paikka nimeltä Amerikka. Vitsihän se Amerikan matka alkuun oli, mutta kun sitä harjoituksen vuoksi oli tarpeeksi pureskeltu, alkoi se sittenkin tuntua mahdolliselta. Niinpä se sitten tammikuussa kirjattiin osaksi kevään toimintasuunnitelmaa. Talven aikana reittisuunnitelmat tarkentuivat, varusteluettelo sai hahmonsa ja kun kevätkin vihdoin alkoi edetä, niin pyörätkin kaivettiin esiin ja testattiin ja huollettiin. Uutena asiana kaikille tuli peräkärry, jonka kanssa ajaminen ei olekaan ihan niin ketterää kuin yleensä. Uusi asia oli myöskin se, että tämä olisi vartion ensimmäinen täysin itsenäinen retki, joten reppuun täytyi pakata myös aimo annos vastuullisuutta, yhteispeliä ja ongelmanratkaisutaitoja.
reppuun täytyi pakata myös aimo annos vastuullisuutta, yhteispeliä ja ongelmanratkaisutaitoja
Mutta matkaan oli siis päästy ja suunta oli alkuun Kallansiltojen ylitse Sorsasaloon, josta poimittiin kyytiin vartion neljäs jäsen. Siitäpä sitten keula kohti pohjoista ja suunta kohti Siilinjärveä. Alkumatka sujui joutuisasti, mutta kun Siilinjärveltä suunta muuttui kohti Maaninkaa oli edessä pitkä ja puuduttava vastatuuliosuus. Aurinko kuitenkin paistoi ja mieliala oli korkealla, joten matka eteni puhurista huolimatta. Puolen päivän aikoihin Maaninka jo häämötti ja oli lounastauon paikka. Trangiaa ei kuitenkaan tarvinnut kaivaa esiin, sillä kanakeitto oli tehty ennalta termariin. Keiton kaveriksi oli lihapiirakkaa ja sen saattoi syödä kylmänäkin tai sitten palastella keiton joukkoon. Kukin tyylillään. Maaningalta saatiin vesitäydennystä pulloihin ja saattoipa kaupasta tulla myös limupullo ostettua.
Retken riskialttein osuus oli noin kymmenen kilometrin pätkä valtatien laidassa Maaningalta Viantaan. Tätä oli painotettu jo ennalta ja reppuihin oli kiinnitetty heijastinliivit näkyvyyden varmistamiseksi. Vapunpäivän liikennekin oli iltapäiväksi vilkastunut, mutta raskasta liikennettä oli onneksi vähemmän ja autoilijat kyllä ohittivat etäältä. Se yksi rekka siitä meni ja vaikka tilaa olikin, niin kyllä se ilmanvirta pyöräilijää säväyttää. Mukava oli kääntyä pienemmälle tielle kohti Iisalmea, etenkin kun tuulikin jäi vähän selän puolelle.
Iisalmentie Onkiveden länsirannalla halkoo vaihtelevaa maalaismaisemaa kumpuillen ja kiemurrellen. Asfaltti ei ole enää ihan entisensä, mutta hyvä siinä oli pyörällä mennä kylästä toiseen kohti pohjoista. Vianta, Lampela, Koivula ja lopulta myös Lapinlahden Martikkala, jonka kyläkoulun pihaan oli rehtorin kanssa sovittu yöpaikka. Pihaan kurvatessa kello oli puoli kuusi illalla ja takana oli täysi päivä polkemista ja reilut 75 kilometriä. Ilmankos vähän reisissä tuntui…Eipä muuta kuin trangia tulille ja kokkailemaan ja pystyttämään leiriä. Syödessä sai mukavasti energiaa, mutta iltakin alkoi jo viilentyä. Kipakka pakkasyö olisi edessä.
Majoitteita oli mukana hyvä valikoima. Alunperin oli tarkoitus kaikkien käyttää riippumattoa, mutta koska tiedossa oli kylmä yö, vain yksi hurja asettautui puiden väliin. Laavussa tai teltassa olisi kuitenkin hieman enemmän suojassa. Ja olihan sitä pakkasta. Toukokuuksi -5 astetta on ihan napakka ja vaikka makuupussit olikin huolella valittu, niin yöllä tuli herättyä useampaan otteeseen raapimaan huurretta piposta. Ensimmäinen ylösnousija olikin jo heti viiden jälkeen liikenteessä ja kun viimeinen nousi kahdeksan aikoihin, oli aamupuuro jo ehtinyt jäähtymään. No, saihan sitä lämmitettyä uudelleen ja marmeladileivätkin maistuivat.
Aamuyhdeksältä leiri oli jo purettu ja tavarat pakattu kyytiin. Oli aika hypätä satulaan ja polkaista Amerikkaan. Edellisen päivän rasitukset olivat jo taaksejäänyttä elämää ja tie jatkui alamäkivoittoisesti Kotikylään saakka. Toisin kuin voisi odottaa, mitä lähemmäs Amerikkaa pääsee, sitä kapeammiksi tiet käyvät. Viimeinen kaksi kilometriä oli kelirikkoista hiekkavelliä, mutta kaikeksi onneksi melko napakasti jäässä. Peräkärryt nostettiin tässä vaiheessa tien sivuun odottamaan (ei tästä sen enempää…) ja loppumatka poljettiin kevein varustein.
Kovin väkirikasta seutua Amerikka ei ole, mutta muutama talo pellon laidassa siellä on. Näkymät eivät kuitenkaan vertaudu Manhattaniin tai Hollywoodiin, eli tämä Amerikka ei vastaa sitä kuvaa, jonka media yleensä antaa. Mount Kemerestin havaintojen perusteella sauvakävely on suosittua myös Amerikassa ja liikennekulttuurissa on joitakin persoonallisia piirteitä. Tärkeintä oli kuitenkin se, että päämäärä tuli saavutettua ja Amerikka valloitettua. Tältäkö löytöretkeilijöistä tuntui?
Paluumatka ei tietenkään kulkenut kokonaan samoja jälkiä, vaan varustekärryjen noudon jälkeen matka jatkui kohti pohjoista, Peltosalmen kautta Iisalmeen, josta päästäisiin junalla kotiin Kuopioon. Juna lähtisi vasta iltapäivän puolella ja poljettavaa oli vain pari kymmentä kilometriä eli kiirettä ei ollut. Aikaa jäisi myös kauden päättäjäisten pitämiseen samalla kerralla, joten seuraavaksi kartasta etsittiin paikallinen pizzabuffet. Kun takana on sata kilometriä satulassa, niin pizzaa kyllä vajosi, ja siipiä, ja nacohja ja ehkä vähän salaattiakin, mutta vain vähän. Nyt tarvittiin energiapitoista evästä.
Iisalmen rautatieasemalle ehdittiin hyvissä ajoin ja kärrytkin oli taiteltu matkustusasentoon kun juna saapui. Neljän pyörän, kahden peräkärryn ja reppujen ja rinkkojen lastaaminen kuitenkin ottaa aikansa ja on oma taiteenlajinsa. Lopulta kuitenkin vartio istahti junan pehmeisiin penkkeihin ja paluumatka ja palautuminen saattoi alkaa. Vastaantulevaa junaa hetki jouduttiin odottamaan, mutta kohtapa juna ylitti Kallansillat ja jarrutteli Kuopion asemalle. Junasta nousi neljä Amerikan kävijää. Ehkä hieman väsyneinä, mutta monta kokemusta rikkaampana.
