Tarpojatapahtuma Volyymin johtaja(pari)

Tuu johtamaan tarpojien ja tarpojaluotsien vuoden kohokohtaa eli Volyymia! Tarpojatapahtuma Volyymi järjestetään piirin koulutusviikonloppu Kolinan yhteydessä 23.-25.10. Joensuun seudulla. Tapahtuman johtajana pestaat itsellesi staabin eli johtoryhmän, jonka kanssa suunnittelet ja toteutat tapahtuman. Pääset siis vastaamaan siitä, että piirin tarpojilla on viikonloppu täynnä kreisiä ja kasvattavaa ohjelmaa, ja luotseilla hetki hengähtää ja saada vertaistukea. Edellisen vuoden tapaan odotamme tapahtumaan noin 150 tarpojaa luotseineen, ja tapahtuma toteutuu kaupunkiympäristössä koulumajoituksessa. Muista yksityiskohdista saat tapahtumanjohtajana olla päättämässä itse!

Pestissä tarvittavat taidot tai kokemus

Pestiä hakiessa olisi hyvä olla jo vähän kokemusta partiotapahtuman (kuten vaikka lippukunnan retken tai kisojen) järjestämisestä. Lisäksi tarvitset intoa ja taitoa innostaa myös muita mukaan tapahtuman tekemiseen. Voit hakea pestiin joko yksin tai parin kanssa. Mikäli parijohtajuus kiinnostaa, mutta sinulla ei valmiiksi ole johtajaparia, jonka kanssa hakea pestiä, ilmoitathan siitä hakemuksessa: katsotaan, josko sinulle löytyisi johtajapari, jonka kanssa johtaa vuoden 2020 Volyymi. Pestissä tukenasi ovat kasvatusryhmän johtajat Siiri ja Reetta, sekä toimistolla kasvatuskoordinaattori Joni. Lisäksi viime vuoden tapahtumanjohtaja Jutta on luvannut auttaa uuden johtajan projektissa alkuun ja jakaa vinkit viime vuoden onnistumisista ja kehittämiskohteista. Yksin ei siis tarvitse tehdä!

Lisätiedot

Mietityttääkö jokin? Kysy ihmeessä! kasvatusryhmän puheenjohtaja Siiri Niinivirta, 0504066289 kasvatuksesta vastaava hallituksen jäsen Reetta Suonpää, 0504346115 tai etunimi.sukunimi@partio.fi

Täytä hakemus