Piirin syyskokouksessa muistamisia, vaalit ja tilannekatsausta

Piirin syyskokous Pieksämäellä aloitettiin perinteisesti muistamisilla:

  • Innostava lippukunnanjohtaja Annukka ”Aku” Lehtimäki, Pertun Tähkäpartio ry
  • Kasvuharava, Uuraisten Partiolaiset ry
  • Jouni Kirves, Kallan tytöt ry
  • Kannustuspeikko, Alisa Taskinen, J-SP katsomusjaosto

Piirin pronssinen ansiomerkki luovutettiin Joakim Kärkkäälle, Rantakylän Rämpijät ry.
Ko-Gi koulutuksen suorittaneet Jonna Karppanen ja Laura Tiittanen saivat tunnuksensa ohjaajiensa toimesta.

Syyskokouksessa toiminnanalat esittelivät vuoden 2019 toimintasuunnitelmansa budjetteineen. Suunnitelmat pohjautuvat Suomen Partiolaisten strategiaan, johon myös piirin strategia nojautuu.

Piirileiri Ryske´19 leirinjohtajat esittelivät oman suunnitelman ja leiribudjetin, muistuttaen leirin avoimista pesteistä. Leiripaikka on saanut alustavan kaavoituksensa, alaleirit ja savut myös paikkansa. Lippukuntien Ryskääjät saavat ensimmäisen piirin postin, Rusahduksen, lähipäivinä.

Piirin tapahtumakalenteri tarjoaa ensi vuodelle monta hyvää koulutusta ja tapahtumaa lippukuntatoimijoille ja muille piirin partiolaisille. Suuri puolivuosittainen koulutustapahtuma Kolina saa jatkoa keväällä. Lisäksi Kirkkopäivät Jyväskylässä toukokuussa ja piirileiri heinäkuussa tekevät vuodesta erityisen.

Piirin budjetti on koottu realistisesti ja riskittömästi. Suurimmat tulonlähteet ovat jäsenmaksut, valtionapu ja adventtikalenterien myynti. Kulurakennetta on muutettu hallinnosta ja kiinteistöistä toimintaan. Piiri jakaa lippukunnille koulutus-vouchereita aktivoimaan kouluttautumista. Valtakunnallinen Partiohaaste -kampanja osallistaa piirin myös taloudellisesti.

Piirihallitusvaalissa erovuoroisten henkilöiden pesteihin tuli kuhunkin yksi ehdokas. Seuraavaksi kaksivuotiskaudeksi valittiin nykyiset Antti Matikainen/piirinjohtaja, Aleksi Luumi/piirin varajohtaja ja Mikko Laitinen/viestinnästä vastaava piirihallituksen jäsen.

Kokouksessa kuultiin myös piirihallituksen tilannekatsaus:

  • Partiotoimisto Kuopiossa on kärsinyt sisäilmaongelmasta, joka pyritään korjaamaan remontilla vielä tämän vuoden puolella.
  • Jyväskylän partiotoimisto muuttaa Yliopistonkadulta Puistokadulle marraskuussa saaden paremmat toimintaedellytykset, näkyvyyttä ja edullisemmat pysäköintimahdollisuudet lippukuntakävijöille.
  • Joensuun ja Mikkelin partiotilat on myyty.
  • Partiokolkka Toivakassa on myyty. Kauppaan sisältyy käyttöoikeuksia partiolle jatkossakin. Tästä tulee erillinen ohjeistus piirin nettisivulle myöhemmin.