Emil Lauronen ehdolla piirin varajohtajaksi

Järvi-Suomen Partiolaisille valitaan piirin syyskokouksessa 26.10.2024 Kajaanissa piirihallitus vuosiksi 2025-2026. Emil Lauronen, Vaajan Valppaat ry, on ehdolla piirin varajohtajaksi.

1. Paljasta salainen taitosi

Virtaa riittää! Pysyn hämmästyttävän pitkään virkeänä, mistä on ollut hyötyä erityisesti nyt fuksivuoden aikana. Pätee myös partioleireillä ja -tapahtumissa.

2. Mikä on tärkein tavoitteesi hallituspestin aikana?

Mahdollistaa omalta toiminnallani piirin toiminnanalojen yhteistyö, jonka myötä piiri voi tarjota jäsenlippukunnilleen keinoja kasvattaa kohderyhmäikäisten sisäänottoaan eli jäsenmääräänsä. Nämä keinot pitävät sisällään esimerkiksi apua lippukuntien toiminnan markkinointiin valtakunnallisten liity-kampanjoiden aikana, johtaja- ja aikuisrekrytoinnin tukea sekä lippukuntien motivointia osallistumaan yhteisiin kampanjoihin ja hyödyntämään valmista materiaalia. Lippukuntien tukeminen on piirin tärkein tehtävä.

3. Toimitte piirinjohtajan kanssa tiiviinä kaksikkona. Mikä on paras luonteenpiirteesi, joka edesauttaa tätä yhteistyötä?

Joustavuus. Uskallan sanoa mielipiteeni ja pitää siitä kiinni, mutta erityisesti kuunnella, kunnioittaa ja arvioida objektiivisesti sellaisia mielipiteitä, jotka eivät ole omani kanssa yhteneviä. Uskon, että yhteistyössä on voimaa, ja että erilaisia näkemyksiä kuulemalla ja huomioon ottamalla päästään parhaaseen lopputulokseen.

4. Henkilökohtainen tavoitteesi hallituskaudelle

Jokaisen toiminnanalan luottamushenkilöiden määrä kasvaa, ja piirin luottistapahtumiin osallistutaan aikaisempaa paremmalla prosentilla.

5. Miten piirinjohtajat ja hallitus voisivat toiminnallaan edesauttaa ihmisten tarttumista pesteihin?

Moniin piiripesteihin voidaan soveltaa ajatusta ”pestejä ihmisille – ei niinkään ihmisiä pesteihin”. Se tarkoittaa, että kun piirin toiminnanalalle halutaan tekijöitä, pyritään pestikuvausta laadittaessa löytämään toiminnanalan pestiin sopiva henkilö, toki tietyin ehdoin ja rajauksin, mutta niin, että pestattavalla on itsellään mahdollisuus tehdä pestistä joustavasti omanlaisensa ja vaikuttaa aidosti pestin sisältöön myös pestin aikana. Tätä ajatusta jalkauttamalla piiripesteistä tehdään yhä helpommin lähestyttäviä ja motivoivempia.