Patricia Puhakka Järvi-Suomen Partiolaisten viestintä- ja markkinointikoordinaattoriksi

Patricia Puhakka aloittaa 9.8. Järvi-Suomen Partiolaisten viestintä- ja markkinointikoordinaattorina ja työskentelee syksyn ajan piirin viestinnän ja markkinoinnin parissa osa-aikaisesti. Hänen vastuullaan tulevat olemaan esimerkiksi piirin ajankohtaisista asioista viestiminen, some-kanavien koordinoiminen, uutiskirjeet, Liplatuksen kokoaminen, markkinointi sekä piiri- ja lippukuntaluottisten tukeminen. Työsuhde on käynnissä olevan henkilöstöuudistuksen vuoksi määräaikainen vuoden loppuun saakka.   

Patricia on juuri valmistunut filosofian maisteri ja opiskellut pääaineenaan suomen kieltä, suuntautuen opinnoissa kielen viestinnälliseen puoleen. Aiempaa työkokemusta hänellä on muun muassa oppimateriaalien toimittajana sekä asiakaspalvelutehtävistä. 

Patricia tulee työskentelemään pääasiassa piirin Jyväskylän toimistolla. Hän on lähtöisin Varkaudesta, josta on muuttanut Jyväskylään opiskelemaan ja viihtynyt siellä ainakin toistaiseksi erittäin hyvin. Patricialla on pitkä partiotausta ja Järvi-Suomen alue on hänelle entuudestaan tuttu. Osaamista partioviestinnän tehtävistä on kertynyt muun muassa lippukunnan tiedottajana ja Liplatuksen päätoimittajana. 

Patricia odottaa jo innolla töiden alkamista ja lähettää terveisiä kaikille: ”Moi! Olenkin varmaan jo monille entuudestaan tuttu kasvo aiemmista luottistehtävistä. On kiva päästä haastamaan itseäni uusissa työtehtävissä tutun toiminnan parissa ja tapaamaan sekä vanhoja partiokavereita että uusia tuttavuuksia. Odotan innolla tulevaa syksyä uusissa tehtävissä. Tulkaa moikkaamaan Jyväskylän toimistolle tai laittakaa viestiä matalalla kynnyksellä. Nähdään pian!”