Emil Lauronen ehdolla piirihallitukseen

Järvi-Suomen Partiolaisten syyskokouksessa 20.11. valitaan uusi hallitus. Emil Lauronen (Vaajan Valppaat ry) on ehdolla viestinnästä vastaavaksi piirihallituksen jäseneksi.

Kuka olet, mistä tulet? Esittele itsesi.

Olen Emil Lauronen, vaeltajaikäinen partiolainen Vaajakoskelta, Jyväskylästä. Tällä hetkellä johdan sudenpentu- ja seikkailijaryhmiä, teen lippukuntamme viestintää, osallistun hallitustyöskentelyyn sekä näpyttelen vikkelillä sormillani kuntoon Kuksa-tapahtumat, laskutukset ja muut jäsenrekisteriasiat. Olen paitsi partiolainen, myös lukion abiturientti, pianisti ja aktiivinen arkiliikkuja. Lisäksi rakastan tehtailla kaikenlaisia pieniä ja isompiakin projekteja vapaa-ajalla.

Kerro oman partio-CV:si kolme tärkeintä tapahtumaa tai pestiä.

Niin, tehtailusta ja projekteista puheen ollen: toimin vajaat kaksi kuukautta sitten pidetyn Tehas22-syysmestaruuskilpailun viestintäpäällikkönä ja olin osaltani tuomassa partiotaitokilpailuja, ainakin paikallisesti Keski-Suomessa, myös ei-vielä-partiolaisten tietoisuuteen.

Jos lähdetään aikajärjestyksessä taaksepäin, mennään viime kesään ja Kajo-suurleiriin. Siellä pestini oli media(suhde)tiimissä toimittajana. Ennen tuota kokemusta minulla ei ollut aavistustakaan siitä, miten paljon kaikkea uutta ja hauskaa yhden viikon aikana voikaan kokea ja oppia!

Osallistuin lisäksi lokakuussa SP:n NMEA (Nuoren Mielen Ensiapu) -ohjaajakoulutukseen, jonka myötä minusta on tulossa pätevä Mieli ry:n NMEA-koulutusten pitäjä eritoten partiokontekstissa. Tämä pesti ei liity suoranaisesti viestintään eikä hallitustyöskentelyyn, mutta partiolaisuuteeni ja arvoihini kyllä. Olen itsekin vielä nuori, ja sittenkin, kun tästä vanhenen, nuoret tulevat varmasti olemaan mielessäni. Partiojohtamista ja -viestintää toteuttaessani olen aina pitänyt mielessä erityisesti partiossa käyvät lapset ja nuoret ja pyrkinyt tekemään heidän harrastamisestaan mahdollisimman mielekästä. Tätä työtä olen valmis jatkamaan myös piirin tasolla.

Miksi sinut tulisi valita hakemaasi pestiin?

Olen pesteissäni pyrkinyt omalta osaltani tuomaan esille sitä, että partio ei ole vain solmujen solmimista ja nuotioiden sytyttämistä – se kun tuntuu vielä tänäkin päivänä olevan monien ei-partiolaisten mielikuva siitä, mitä partiossa tehdään. Vaikka solmut ja nuotiot ovat osa partiota, pitää nykyinen partio-ohjelma sisällään mitä monipuolisimpia muitakin aktiviteettikokonaisuuksia.

Hyvää työtä partion monipuolisuuden näyttämiseksi ja vuosittaisen jäsenhankinnan tehostamiseksi on tehty jo paljon. Piiriviestinnässä on paikka tuoda hienoa harrastustamme sellaistenkin henkilöiden tietoisuuteen, jotka eivät ole perillä nykyaikaisesta partioliikkeestä. Parhaimmillaan viestintäkanavasta bongattu julkaisu voi johtaa partion kokeilemiseen ja sitä kautta elinikäisen harrastuksen löytämiseen. Sitä haluan olla omalta osaltani mahdollistamassa, koska partio on antanut minulle niin paljon jo tähän mennessä. Viestintä on minun juttuni juuri siksi, että siinä voin näyttää vaikka koko maailmalle, miten hieno harrastus partio on.

Millaisissa tilanteissa olet epämukavuusalueellasi, miten selviydyt siitä?

Olen epämukavuusalueellani erityisesti silloin, kun joudun tekemään päätöksiä asioista, joista en ole juuri lainkaan perillä. Siksipä tapaankin perehtyä käsiteltäviin asioihin riittävällä tasolla etukäteen. Hyvin valmisteltu on jo puoliksi tehty, erityisesti organisaatiomaailmassa, kun pöydällä on paljon käsiteltäviä asioita kerralla.

Kolme sanaa, jotka kuvaavat sinua parhaiten hallitustyöskentelijänä.

Aktiivinen, rento, yhteistyökykyinen.