Uutisia piirihallituksen kokouksesta

Piirihallitus kokoontui lauantaina 9.9.2017 Kuopiossa

Piirihallitus keskusteli JSP10-piiripäivän järjestelyjen etenemisestä, sekä teki tapahtuman suunnitelmiin tarkennuksia sen pohjalta. Tapahtumaan osallistuu noin 800 partiolaista, joten juhlahumu on varma.

Piirileiri 2019:n suunnittelu ampaistiin käyntiin käymällä läpi Johtajatulilla järjestetyn, erittäin onnistuneen, Piirileiristartin tulokset, joista tulee olemaan konkreettista tukea leirin järjestämiseen. Piirinjohtaja Antti Matikainen on valtuutettu käymään pestikeskustelu mahdollisen piirileirinjohtaja Anni Miettisen (Kallan Tytöt ry, Kuopio) kanssa, sekä sopimaan käytännön asioista ja staabin rekrytoinnista.  Piirihallitus päättää leiriprojektin asettamisesta ja leirin tavoitteista syyskokoukseen mennessä.

SP järjestää ylimääräisen jäsenkokouksen uuden puheenjohtajan valitsemiseksi Espoossa 28.10. Kokoukseen lähtee J-SP:stä 11 hengen delegaatio. Samana viikonloppuna järjestetään Partion syyspäivät, jonne piirihallituksen jäsenet kannustavat kunkin toiminnanalan keskeisiä luottiksia osallistumaan.

Piirin vaalitoimikuntaan 2017 valitaan puheenjohtaja Mikko Laitisen lisäksi Viivi Keinänen (Palokan Partiolaiset ry) sekä Markus Laitinen (Mikkelin Toimenpojat). Syyskokouksessa valitaan Yhteiskuntasuhde-, Alue-, Vapaaehtoistuki- sekä Kasvatusministerit erovuoroisten tilalle.

Piirin syyskokous kutsutaan koolle Mikkeliin 4.11.2017. Kokouksen kutsu sekä asialista liitteineen julkaistaan viikolla 42 sähköisesti piirin verkkosivuilla.

Toimintasuunnitelma, siihen liittyvät toimenpidetaulukko sekä tapahtumakalenteri ja budjetti vuodelle 2018 julkaistaan syyskokouksen materiaaleissa ja ne hyväksytään syyskokouksessa.

Piirihallitus valtuuttaa toiminnanjohtaja Pipsa Wilhelmsin tekemään myyntitoimeksiannon Joensuun ja Mikkelin toimistotilojen myynnistä LKV välittäjän kanssa. Varsinaisesta myynnistä päättää piirihallitus tarjousten perusteella. Samalla kartoitetaan toimistotilan ostamista Jyväskylästä.

Innostusta ilmassa piirin kevätpäivillä lauantaina 25.3. Pieksämäellä

Piirin kevätpäivät järjestettiin lauantaina 25.3. Partaharjulla Pieksämäellä. Osallistujia oli eri puolilta piiriä yli kuusikymmentä!

Kevätpäivien ohjelmassa oli erilaisia koulutuksia viestinnästä ja Kuksasta sekä lippukunnanjohdon tehtävätuunausta uusille johtajapesteille. Pääsipä yhdessä pajassa myös risukeitintä tekemään.

Iltapäivällä pidettiin piirin sääntömääräinen kevätkokous, jonka aluksi jaettiin Luottotyyppi -tunnustus partiojohtaja Satu Huhtalalle, Vaajan Valppaat ry ja Vuoden tulokas -tunnustus Eveliina Pelliselle, Savon Saukot ry.

Kokouksessa vahvistettiin toimintakertomus ja tuloslaskelma vuodelta 2016. Piirin talous jäi alijäämäiseksi viime vuonna, joten keskustelun ja äänestyksen jälkeen kokous päätti korottaa piirin 1. jäsenen jäsenmaksua 5€ vuodelle 2018. Jäsenmaksusta voi hakea edelleen vapautusta sosiaalisin tai taloudellisin perustein. Tiedossa ei ole, että SP korottaisi jäsenmaksuaan vuodelle 2018.

Muuna asiana kokouksessa oli piirihallituksen katsaus piirin toiminnan nykytilasta. Piirinjohtaja Antti Matikainen esitteli alkuvuoden fiiliskyselyn pohjalta nousseita kehittämiskohteita sekä piirihallituksen ajatuksia talouden tasapainottamiseksi.

Kokouksessa oli erittäin innostunut ja tulevaisuuteen katsova ilmapiiri. Syyskuun lopussa järjestettävä JSP10 -piiripäivän suunnittelukin lähti reippaasti ja innokkaasti etenemään ja uusia tapahtuman tekijöitä ilmoittautui mukaan. Seuraa siis ilmoittelua -JSP10, tätä et halua missata!

 

Tiedotteen välitti:

Terhi Takkinen
viestintä- ja markkinointikoordinaattori

Piirihallitus tiedottaa

Piirihallitus kokoontui Kuopion partiotoimistolla lauantaina 11.3.2017. Kokouksessa oli läsnä puheenjohtaja Antti Matikainen, 6 hallituksen jäsentä ja piirin toiminnanjohtaja.
Kokouksessa käsiteltiin esityslistan mukaiset asiat ja kevätkokoukselle esitetään seuraavaa:

  • Vahvistettu tilinpäätös vuodelta 2016. Lisäksi hallitus tuo kevätkokoukseen korjatun budjetin vuodelle 2017, sen sisältämien tuloriskien vuoksi.
  • Vahvistettu vuosikertomus vuodelta 2016. Jatkossa vuosikertomus on interaktiivisempi ja toteutetaan verkkojulkaisuna.
  • Vuoden 2018 jäsenmaksuksi
  1. 34€ (vuosi 2017/31,50€)
  2. 25€ (vuosi 2017/21,50€)

Piirin jäsenmaksuissa on korotuspaineita nykyisessä tilanteessa.

Lisäksi päätettiin, että Järvi-Suomen Partiolaiset ry ei hae jäsenkokousta ja lippukunnan johtajatapaamista vuodelle 2018.

 

 

Terhi Takkinen
viestintä- ja markkinointikoordinaattori
Järvi-Suomen Partiolaiset ry

Tiedote piha 2/2017  

Piirihallituksen etäkokous 15.2.2017, GoToMeeting.

Superkokousviikonlopun palaute on ollut pääasiallisesti positiivista. Avoimuus on koettu hyvänä ja piirin luottistapahtumia pyritään jatkossakin järjestämään Superin kaltaisella vapaamuotoisella konseptilla.

Partioneuvostokokouksen ja Missä partio menee -päivän terveiset: Partioneuvosto järjestäytyi ensimmäisessä kokouksessa 28.-29.1. perehtymällä ja tutustumalla SP:n hallituksen hallitusohjelmaan. Piirinjohtaja ja toiminnanjohtaja osallistuivat Missä partio menee -päivään 11.2. Partioasemalla. Päivän suurin anti oli T&K -ryhmän tuottama laaja ja ansiokas materiaali, jolla kuvattiin partion nykytilaa. Päivän aikana pohdittiin partiotoiminnan vaikuttavuutta. SP varapuheenjohtaja Lasse Roiha kertoi, että SP:n hallitus alkaa valmistella partion strategian päivitystä.

Piirin Kevätkokouksen ja Kevätpäivien Partaharjulla 25.3.2017 suunnittelu on aloitettu, konsepti tulee olemaan 2016 tapahtuman kaltainen. Tapahtumassa on työpajoja ja piirin kevätkokous. Virallinen kokouskutsu julkaistaan Liplatus 1/2017 -lehdessä ja kokousmateriaalit hallituksen 3/2017 jälkeen vkon 11 alussa.

Toimiva Partiojohtaja 2017, hallitus päätti piirin ehdokkaasta Partiosäätiön Toimiva Partiojohtaja 2017. Valtuutettiin toiminnanjohtaja Pipsa Wilhelms ja piirinjohtaja Antti Matikainen tekemään ehdotus 26.2.2017 mennessä Partiosäätiölle.

Luottislista päivitettiin vuodelle 2017. Listan mukaan maksetaan kulukorvauksia piirin luottiksille koulutuksiin ja tapahtumiin osallistumisesta. Pestattu luottis huolehtii yhdessä piirin toimihenkilön kanssa, että tiedot päivittyvät Kuksaan.

 

Lisätietoja

Antti Matikainen, piirinjohtaja
p. 040 964 6502
antti.matikainen(a)partio.fi