Johtajatulet

Intoa ja inspiraatiota Johtajatulilta

Lähde aikuisten omalle metsäretkelle kokemaan Suomen suurimmat johtajuusfestarit metsässä!
Johtajatulet järjestetään nykymuodossaan jo toista kertaa 25.–27.8.2017 Evolla Hämeenlinnassa.
Tapahtumassa pääset kuulemaan huippupuhujia eri aiheista ja osallistumaan monipuolisiin työpajoihin.
Uuden oppimisen lomassa on tilaa vanhojen ja uusien kavereiden tapaamiselle nuotiopiirien äärellä tai kahvilassa.
Johtajatulien elämysohjelma lomittuu muun ohjelmatarjonnan väleihin,
ja tarjontaa on reippailusta rauhallisuuteen.
Lauantaina 26.8. vietetään Suomen Luonnon päivää, ja se näkyy
myös Johtajatulien ohjelmassa.
Pääset heräämään juhlallisuuksiin aitiopaikalta keskeltä metsää sekä
nauttimaan juhlaillallista suurimmassa Syödään yhdessä -metsätapahtumassa.

Tapahtuman hinta on 75 euroa,
partioon tutustujalle 85 euroa.

Ilmoittautuminen jatkuu aina 30.7. saakka, omia tietojaan voi myös muokata siihen asti Kuksassa. Ilmoittautua voi jo tänään!

Ilmoittaudu tästä

Piirileiri ´19 startti Johtajatulilla

Piirileiri ´19 startti on juurikin Johtajatulilla! Tule J-SP:n omaan ohjelmaan sunnuntaina klo 10-12 Käenpesään (=Roihun Keidas). Tule kertomaan meille, mitä haluaisit piirileirillä tehtävän tai mikä on ollut aiempien piirileirien kohokohta. Voit myös ilmaista halukkuutesi mahdolliseen pestiin leirillä!

VaTulointia itsensä kehittämisestä

”kun avaat ikkunan
ja annat tuulen puhaltaa
kadulla ei näy ketään
jolle huutaa kiitos”

Partiotoiminnan päämääränä on olla kasvatustoimintaa, jonka tavoitteena on tukea lasten ja nuorten kasvua heidän yksilölliset ominaispiirteensä huomioonottaen. Päämääränä on persoonallisuudeltaan ja elämäntavoiltaan tasapainoinen, vastuuntuntoinen, aktiivinen sekä itsenäisesti ajatteleva paikallisen, kansallisen ja kansainvälisen yhteisön jäsen.

Vaikka toiminta tähtääkin nimenomaan lasten ja nuorten kasvattamiseen, ei minun mielestäni ole millään lailla väärin, että aikuinen nuoria kasvattaessaan kehittyy ja oppii uutta myös itse. Erinomainen paikka aikuisen kehittymiseen ja uuden oppimiseen on elokuun 25.-27. Evolla järjestettävä Johtajatulet. http://johtajatulet.partio.fi/

” ja kuu valkea käy yli kattojen
valaisten meitä
ja kuu valkea käy yli kattojen
rohkaisten meitä”

Johtajatulet on tarkoitettu ihan kaikille 18 vuotta täyttäneille. Viikonlopun ohjelmassa on valittavana sen luokan rupeamia, että työelämässä vastaavan tapahtuman osallistumismaksu olisi luultavasti vähintään 10-kertainen Johtajatuliin verrattuna.

Partiossa voi aikuinenkin voi kehittyä. Se on jopa suotavaa. Vaikka toiminnan keskiössä ovatkin lapset ja nuoret, aikuisten oma kehittyminen hyödyttää myös partiota ja sen päämäärään pääsemistä. Eikä sillä varsinaisesti ole väliä, kehittääkö aikuinen itseään partio- vai työelämää varten. Kaikki kehitys heijastuu kuitenkin lopulta molempiin.

”niin
pelasta maailma
tee se jo tänään
tee
jotakin mahdotonta”

 

Jari, Koulutusryhmä

 

Lainaukset: CMX – Pelasta maailma