Lähde rakentamaan näköistäsi seurakuntaa

Tämän vuoden marraskuussa valitaan satoja luottamushenkilöitä päättämään seurakuntien tulevaisuudesta seuraavan neljän vuoden ajan.

Seurakunnan vaaleilla valitut luottamushenkilöt päättävät käytännössä kaikesta, mitä seurakunnassa tehdään ja tapahtuu. Pöydällä on budjetit, tilat, työntekijävalinnat, sekä toiminnan painopisteet. Eli myös se, minkälaista tukea ja mitä tiloja partiolaisille tarjotaan. Lippukunnista yli 80 prosenttia kertoo saavansa tukea seurakunnalta, kyseessä on siis partiolaisten näkökulmasta merkittävä asia.

Vaalien ehdokasasettelu on käynnissä vielä viikon. Eli jos vaikuttaminen seurakunnassa kiinnostaa, nyt on siis viimeistään aika herätä ja etsiä itselleen sopiva valitsijayhdistys ja asettua ehdolle. Erinomaista tietoa ehdolle asettumisesta löydät sivustolta seurakuntavaalit.fi. Unohtamatta tietenkään partioehdokkaat.fi sivua!

Erityisesti mukaan kaivataan nuoria ehdokkaita. Tällä hetkellä ainoastaan kuusi prosenttia seurakuntien päättäjistä on alle 30-vuotiaita. Koska nuoret kuitenkin ovat merkittävä seurakunnan palveluiden hyödyntäjä, on tärkeää, että heidän asioitaan ajetaan seurakunnassa.

Mikäli olet asettunut ehdolle, ilmianna itsesi piirin yhteiskuntasuhderyhmän seurakuntavastaavalle Atte Kestille (atte.kesti@partio.fi) ja katsotaan millaista tukea piiri voi tarjota ehdokkaille.

 

Kuva: Nico Holmberg /Suomen Partiolaiset